8.5.2018

Aurinko nousee idästä, myös Karibialla

Ranta St. Maartenilla
St. Maarten

St. Maarten (Saint-Martin, Sint Maarten, St Martin) oli se ”magic word”, joka houkutteli minut itäiselle Karibialle risteilemään. Pieni hollantilaisten ja ranskalaisten jakama saari, jonne suuret matkustajakoneet laskeutuvat hipoen Maho Beach’in hiekkoja, oli vaan nähtävä.

Celebrity Cruises ja Concierge Class – lyömätön yhdistelmä

Oi sitä onnen päivää, kun löysin Miamista lähtevän risteilyreitin, johon kuului St. Maartenin lisäksi monta muutakin kiinnostavaa, itselleni uutta kohdetta. Mahtavuutta lisäsi laivayhtiö – Celebrity Cruises – sekä hyttiluokka – Concierge Class, jonka etuihin kuuluu mm. oma check-in satamassa sekä päivittäisiä etuja kuten meillä esimerkiksi ainutlaatuinen tilaisuus päästä laivan helipadille sail away -tilaisuuteen St. Thomasilla, iltapäivisin canape’ita ja tuoreita hedelmiä hyttiin toimitettuna, kylpytakit ja laadukkaat kylpyhuoneen kosmetiikat, yms. Tiedossa siis tasokas risteily hienostuneissa puitteissa kuorrutettuna ensiluokkaisella palvelulla.

Puskuriyöt ennen risteilyä

Jälleen kerran tuli todistettua, että on syytä varata AINAKIN yksi, mielellään vähintään kaksi yötä hotellista lähtösatamasta ennen risteilyä – matkalaukkumme jäivät kyydistä, ja löysivät perille vasta yli puoli vuorokautta myöhemmin. Risteilylle on tosi tylsä lähteä ilman vaihtovaatteita, lentoyhtiön on melko haasteellista toimittaa seikkailevat matkatavarat merellä seilaavalle laivalle. Varma matkakumppani Jet Slaagikin menettää pahimmat särmänsä parilla ”lepopäivällä” ennen risteilyä – ensimmäistä/ensimmäisiä risteilypäiviä olisi sääli menettää aikaeropyörrytykseen.

Celebrity-Equinox-San-Juanin-satamassa
Celebrity Equinox

Sataako vai paistaako?

Hieman arvelutti säiden puolesta (sateet yleistyvät alueella kesää kohti mennessä) lähteä itäiselle Karibianmerelle huhtikuun puolessa välissä, turhaan. Aurinko paistoi, lämpötila pysytteli hellelukemissa ja jokunen muutaman minuutin trooppinen sade vain puhdisti ilmaa. Lentäväksi lauseeksi muodostuikin taksikuskin sanat Miamissa: ”It’s not raining, it’s just showers.”

Itäisen Karibian upeat rannat

Ilkeät Irma ja Maria

Kaksi katalaa naista, Irma ja Maria, syksyn 2017 hurrikaanit numero yhdeksän ja kolmetoista, rantautuivat lähes jokaiselle itäisen Karibian saarelle. Risteilyreittimme – San Juan, Puerto RicoSt. MaartenSt. ThomasPunta Cana, Dominikaaninen tasavaltaNassau, Bahama – jokainen satama oli kyseisistä leideistä saaneet tuta, toiset enemmän, toiset vähemmän. Irma piiskasi varsinkin St. Maartenia, St. Thomas joutui molemman runtelemaksi. Turismin ollessa suurin saarien elinkeino risteilyiden ja risteilymatkustajien paluu on edesauttanut hurrikaanien jälkien korjausta.

Kahdeksan yötä autuutta

Yhdeksäs risteilyni oli vasta toinen Karibialla, ensimmäinen itäisellä reitillä. Päivät menivät kuin siivillä. Satamat olivat juuri niin kauniita, kiinnostavia, karibiamaisia kuin olin odottanut. San Juan, kaunis kuin karkki. St. Maarten, suloinen hollantilais-ranskalainen ”sekasotku”. St. Thomas, pieni vihreä keidas upeine uimarantoineen. Nassau, merirosvomenneisyyttä huokuva pieni suuri kaupunki. Punta Canassa sääjumalat eivät suosineet, tuuliset olosuhteet estivät satamaan pääsyn yhteysveneillä.

Matkaseuralaiseni, risteilyensikertalainen, lähes kieltäytyi lähtemästä laivasta viimeisenä aamuna. Kukapa ei olisi halunnut jatkaa elämisen sietämätöntä keveyttä – sinistä merta ympärillä, lempeää lämpöä, tasokasta elämää kelluvassa hotellissa täysihoidolla. Eroahdistusta lieventää tieto seuraavasta, eteläiselle Karibialle suuntautuvasta risteilystä…

Risteilyterveisin Mari
We Love Cruises, risteilyspesialisti