Aina risteilyn villakoiran ydin ei ole aurinkoiset päivät kannella karibialaisten rytmien siivittäminä, joskus koko juju on päästä paikkoihin, mihin ei muuten tulisi lähdettyä – tai päästyä. Kun on pakannut matkaan shortsista välihousuihin, ja flip-flopeista haikkareihin, tietää olevansa suurten seikkailujen äärellä.
Celebrity Cruises -yhtiön Celebrity Summit -laiva pääsi vihdoin, kahden vuoden odotuksen jälkeen, elokuisena sunnuntaina, koronakurjimuksen vihdoin hellitettyä otteensa, kääntämään keulansa kohti Atlantin pohjoisia vesiä.
Huh hellettä
Elokuu ja New York ovat melkoinen yhdistelmä – pätsi, lehmän jatkuva hönkäys, nihkeä, nahkea, kuuma. Hiki on kutsumaton ystävä aamusta iltaan, myös yöllä. Ilmastointilaitteet huutavat 24 tuntia rakennusten ikkunoissa. Mutta silti, Iso Omena on aina yhtä herkullinen.
Kun risteilyn lähtösatama on New Jerseyn puolella sijaitseva Cape Libertyn satama, antaa se erinomaisen mahdollisuuden tasoittaa aikaeroa naapurikaupungissa, joka ei koskaan nuku. Kukkarolle on huomattavasti helpompaa asua yö tai kaksi New Jerseyn puolella, junalla pääsee kahdessakymmenessä minuutissa keskelle Manhattania.
Cape Libertyn satama ei ole kaunis, mutta laivalle päästyä lounaan taustana toimiva Manhattanin taivaanranta hakee vertaistaan. Ennen avomerelle pääsyä laivat alittavat Staten Islandin ja Long Islandin yhdistävän Varrazzano-Narrows -sillan, jännitysmomenttina siltaa lähes hipovat laivan savupiiput.
New York siltojen altaKohti Kanadaa
Oh Canada!
Elokuun lämpö helli vielä ensimmäisen kokonaisen risteilypäivän, meripäivän ajan. KanadanHalifaxiin saavuttaessa oli jo aiheellista kaivaa niin pitkähihaista kuin -lahkeista vaatetusta esiin.
Halifax on Kanadan toisiksi pienimmän provinssin suurin kaupunki, jossa voi tutustua lähes kolmesataa vuotta vanhaan linnoitukseen, kattavaan merimuseoon, lukemattomiin paikallispanimoihin – tai vierailla Fairview Lawnin hautausmaalla, jonne on haudattu 121 Titanicin uppoamisen uhria – myös alun perin tuntemattoman lapsen ruumis, joka vuonna 2002 tunnistettiin suomalaiseksi Eino Viljami Panulaksi.
Nova Scotian maaseutu, kallioiset rannat, vanhat kalastajakylät sekä merenpieksemät majakat ovat myös oiva päiväretken kohde. Hauskana knoppitietona – kaikki provinssin puiset puhelinpylväät ovat aikoinaan tuotettu Suomesta, sillä paikalliset puut eivät olleet tarpeeksi pitkiä ja suoria.
Toinen risteilysatama Kanadassa, St. John’s, on koiraroduistaan kuuluisan Newfoundland ja Labrador provinssin suurin, ja Pohjois-Amerikan mantereen itäisin kaupunki. Risteilyähkyä kannattaa käydä helpottamassa patikoimalla kaupunkiin tuovan lahden suulla sijaitsevan Signal Hillin kallioille. Quidi Vidin kalastajakylään pääsee kallion huipulta mukavasti alamäkeä, meren pauhatessa vasten rosoista rantaviivaa ja kotkien kaarrellessa ilmavirtojen nosteessa. Kylä itsessään on oiva paikka lounaalle, tarjolla itse pantua olutta ja tuoreita mereneläviä monissa muodoissa.
St. John’s, Newfoundland & Labrador
Kohti maailman suurinta saarta
Elokuinen Pohjois-Atlantti on rauhallinen ja tasainen. Labradorin meren ylittämiseen risteilylaiva tarvitsee kaksi päivää, kaksi ihanan leppoisaa päivää viettää vaikka solariumissa tai Sky Loungessa bongaamassa valaita, pyöriäisiä, merilintuja – tai vaan ihastella meren pyörteitä sekä merenpinnan alati muuttuvia kuvioita. Meripäivät ovat parasta aikaa nauttia laivan kaikista antimeista: kokeilla eri ravintoloita, käydä kisaamassa erilaisissa peleissä tai kilpailuissa, koluta kauppojen hyllyjä, opetella uusia asioita (piirtämistä, tanssilajeja, korttipelejä, lasinpuhallusta, drinkkien tekoa….) tai vaan nauttia olemisen sietämättömästä keveydestä.
Grönlanti, valkoinen vihreä saari
Celebrity Summit rantautui Grönlantiin risteilyuransa ensimmäistä kertaa. Piskuinen Qaqortoq (jota emme oppineet lausumaan paikallisoppaan opetuksista huolimatta) otti vieraat avosylin vastaan. Naapurikylästä (n. 250 kilometrin päässä) oli tullut lähes kaikki kynnelle kykenevät auttamaan niin eri retkien toteutuksissa, kuin kylän muutaman pienen kahvilan ja ravintolan pyörittämisessä. Turistilauma hajaantui nopeasti eri retkille tutkimaan saaren uskomatonta flooraa ja faunaa, niin meritse kuin maitse.
Qaqortoq
Me kaveriporukkana päädyimme varustamon tarjoamaan pikaveneretkeen etsimään vaeltavia jäävuoria. Retkijärjestäjä, paikallinen kalamies tähystäjänään serkkunsa sieltä ”lähikylältä”, puki meidät kelluntapukuihin, piti huolta ettei kukaan tipahtanut mereen kiivetessämme kyytiin, ja käänsi hanat kaakkoon. Lähes lensimme yli aaltojen kohti ensimmäistä jäävuorta, joka oli matkatessaan pohjoisemmasta etelään menettänyt jo suuriman osan veden yläpuolisesta massasta, ollen kuitenkin mykistävä näky. Jäävuoren jää ei ole vain valkoista, vaan siinä on kaikki sinisen eri sävyt, vaihtuen välillä turkoosiin. Jäävuoret myös laulavat ja juttelevat, ritisten, rätisten, raksahdellen.
Vaeltajat
Kohti seuraavaa vaeltajaa ajoimme pipot vipattaen toistakymmentä minuuttia, ja vau! Edeltäjäänsä verrattuna tämä jäätiköstä lohjennut pala oli massiivinen, merenpinnan yläpuolella oli jäämassaa jäljellä kerrostalon verran. Jäävuoren kyljet olivat täynnä railoja, viiltoja, kuoppia – elettyä elämää. Pysyimme kunnioittavan matkan päässä kelluvasta vuoresta, yksikin seinämästä tipahtava lohkare olisi upottanut meidät hetkessä.
Unohtumattoman meriretken jälkeen kävimme nauttimassa – tietenkin – paikallisen panimon tarjontaa. Iso-Arskan sanoin: I’ll be back.
Prins Christiansund – kun aika pysähtyi
Seuraavana aamuna heräsimme uneen. Olimme saapuneet Prins Christiansundin vuonoon, jota pitkin livuimme hitaasti auringon noustessa. Meri oli täysin tyyni. Laivan kannet olivat jo ennen seitsemää täynnä matkustajia, jotka hiiren hiljaa seisoivat ihastelemassa yhtä luontoäidin lukemattomista mestariteoksista. Ympäröivien vuorenrinteiden vesiputoukset, ohitse matkaavat jäävuoret, vuorten valkoiset jäähuiput, äänettömästi ympärillä leijuvat merilinnut, valaiden vesisuihkut sekä kaikkea niitä ympäröivä rauha ja hiljaisuus saivat kokeneenkin matkaajan silmäkulman kostumaan.
Saavuimme vuonon suulle ja avomerelle puolen päivän aikaan. Hyvästelimme sanattomina Grönlannin, joka oli kahdessa päivässä antanut meille enemmän, kuin olisimme koskaan voineet kuvitellakaan.
Prins Kristiansund
Tarujen, vesiputousten ja lampaiden Islanti
Pohjois-Atlantin risteilyreitin sokerina pohjana tai kirsikkana kakussa ovat viimeiset kaksi satamaa, Islannin pohjoiset kaupungit Akureyri ja Isafjordur.
Amerikkalaisten ystäviemme ja matkaseuralaistemme innoittamana otimme yhteyttä paikalliseen matkatoimistoon, jonka kautta vuokrasimme Akureyrissä tila-auton – tai no, meidän tapauksessamme ”muskelimaasturin” – kuljettajineen. Bibbi, kuskimme ja oppaamme, välivuotta pitävä opettaja, sulatti meidät jo toisessa lauseessa. Miten voikaan olla islantilainen ja suomalainen huumorintaju ja sarkasmi niin samanlaista! Kahdeksan tuntia aavemaisia laavapeltoja, sateenkaaritäytteisiä vesiputouksia, kuumia lähteitä, rikintuoksua, lampaita, lampaita ja lampaita – amerikkalaisten sanoin: Priceless. Ja tuliaisena uusi ystävä.
Akureyri
Isafjordurin pikkukaupungissa, viimeisessä vierailusatamassa, keskityimme matkalla muodostuneen teeman mukaan pohjoisten vetten panimotarjontaan.
Muutamassa päivässä kävi hyvin selväksi, että ihana, ihmeellinen Islanti vaatii aivan oman matkansa – until next time!
Panimotuote – tällä kerta Isafjordurissa
Post scriptum
New York (New Jersey) – Halifax, Nova Scotia – St. John’s, Newfoundland – Qaqortoq, Grönlanti – Prins Christiansund, Grönlanti – Akureyri, Islanti – Isafjordur, Islanti – Reykjavik, Islanti.
