Azamara Onward

Azamara Classic -laivaluokka

Azamara Onward

Azamara Onward -laivan risteilyihin kuuluu muita varustamoja pidemmät satamassaoloajat, enemmän yöpymisiä kohdesatamissa sekä retkiä illalla ja yöaikaan. Se eroaa perinteisestä risteilyliikenteestä joka keskittyy enemmän päivällä tapahtuviin satamavierailuihin, jotka eivät sisällä yöpymisiä kohteissa eivätkä öisiä retkiä. Aluksen reitti on usein suunniteltu tunnettujen tapahtumien ympärille, ja laiva saattaa vierailla esimerkiksi Rion karnevaaleilla, Monacon Grand Prix- ajoissa tai vaikkapa Lontoossa Chelsean puutarhanäyttelyn aikaan.

Azamara Onwardin voi ajatella kelluvaksi boutique-hotelliksi. Liki 700 matkustajapaikkaista laivaa voi ajatella kooltaan pienehkönä verrattaessa nykypäivän mega-risteilijöihin, ja se onkin suuri osa sen viehätysvoimaa. Ja minkä Azamara Onward menettää hytin ja kylpyhuoneen tilavuudessa se korvaa komeilla julkisilla tiloilla. Lisäksi alus on käynyt läpi kymmenen miljoonan dollarin remontin jossa uudistettiin Windows Buffet ravintola, uudet kansikalusteet uima-allas kannella, kuntosali sekä uusittiin laivan tekstiilit lähes kaikista julkisista tiloista.

Azamaralla lähes kaikki alkoholijuomat sisältyvät risteilyn hintaan.

Sviittimatkustajille kuuluu lisäksi ennakko check-in palvelu, priority matkalaukkupalvelu, hovimestaripalvelu, pesula- ja silityspalveluita, Spa- palveluita hytissä (maksullisia), tervetuliaispullo samppanjaa, erikoiskahvit sviitissä ja kaksi ilmaista illallista erikoisravintoloissa.

Rakennettu

2007

Uudistettu

2016

Rekisteröity

Malta

Pituus

180 m

Leveys

25 m

Syväys

6 m

Hyttejä

347

Hissejä

4

Matkustaja­kansia

9

Matkustajia (dbl occ)

694

Matkustajia (max)

748

Henkilö­kuntaa

408

Matkanopeus

19 solmua

Brutto­rekisteri­tonnia

30 277

Aktiviteetit

AzAmazing Evenings

7 päivän ja pidempiin risteilyihin kuuluu ainakin yksi maksuton AzAmazing Evening -tapahtuma; autenttinen illanvietto paikallisessa kohteessa.

Viihde

Uima-allaskansi

Rauhallinen ja seesteinen uima-allaskansi on erinomainen paikka viettää mukavaa kesäpäivää.

Cabaret Lounge

Cabaret Lounge toimii niin laivan pääteatterina kuin loppuillasta yökerhona tanssilattioineen.

Casino

Elegantissa ja viihtyisässä kasinossa on kymmeniä kolikkopelejä sekä myös useita ruletteja ja korttipelejä.

Fitness ja spa

The Sanctum

The Sanctum Spasta monipuoliset hyvinvoinnin ja kauneuden hoidot, niin itämaisesta kuin läntisestäkin koulukunnasta.

Kampaamo

Modernissa kampaamossa hoidatat hiukset, kynnet sekä valkaiset hampaatkin.

Laivan maksuttomat ravintolat

Discoveries Restaurant & Bar

Laivan elegantti pääruokasali jonka rauhallinen ja miellyttävä ilmapiiri sopii oivallisesti illan herkutteluhetkiin.

Mosaic Cafe & Mosaic @night

Kotoisesta ja tyylikkäästä Mosaicista saat lempikahvisi, teet ja muut kuumat juomat ja pikkusuolaiset juuri sellaisena kuin haluat.

The Patio

Uima-allasalueen vieressä oleva The Patio muuttuu iltaisin siistiksi illallistamispaikaksi, jossa voit ihastella auringonlaskua ja raikasta meri-ilmaa herkullisen illallisen lomassa.

Windows Café

Laivan rento ja moderni buffet-ravintola. Täällä voit nauttia niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin 2-6 hengen pöydissä. Windows Cafén takaosassa on viihtyisä ulkoterassialue baarilla.

Laivan lisämaksulliset ravintolat

Erikoisravintolat tarjoavat laajan valikoiman ruokailuelämyksiä laivoillamme, 5–40 USD hintaluokassa.

Aqualina

Italian suosituimpia klassikkoannoksia sekä innovatiivisesti modernisoituja tulevia klassikoita.

Prime C

Täydellisesti paistetut pihvit, rapukakut, hummerikeitto… Pihviravintola josta toisinaan saatavilla myös kohdesatamien tunnetuimpia ruokia.

Azamara Onward -laivan hytit

Sviitit
Club World Owner's Suite with Balcony
CW
Club Ocean Suite with Balcony
CO
Club Spa Suite with Balcony
SP
Club Continent Suite with Balcony
N1, N2
Parvekehytit
Veranda Plus Stateroom
P1, P2, P3
Club Cabin with Balcony
V1, V2, V3
Ikkunahytit
Club Ocean View Cabin
04, 05, 06
Club Ocean View Cabin (näköalaesteellinen)
08
Sisähytit
Club Interior Cabin
09, 10, 11, 12

Azamara Onward -laivan kansikartat

Valitse kansi
Kansi 04Kansi 05Kansi 06Kansi 07Kansi 08Kansi 09Kansi 10Kansi 11

Tässä muutamia Azamara Onward -laivan risteilyjä

Katso lisää risteilyhakukoneesta

 

Varustamon kaikki laivat