Käytämme sivustolla evästeitä
Tutustu tietosuoja- ja evästekäytäntöihimme.
Tällä neljäntoista päivän risteilyllä koet totaalisen rentoutumisen – Atlantin ylittävältä risteilyltä ei meripäivät lopu kesken. Risteilyn antoisa meripäivien määrä tarjoaa rentoutusta ja tilaisuuden nauttia täysipainoisesti laivan aktiviteeteista ja palveluista kohdesatamapäivien välillä.
Tämä Rooman satamakaupunki (53 000 as.) sijaitsee 80 km Roomasta ja on kätevä paikka viettää yö tai vaikkapa kaksi ennen risteilyn alkua. Kaupungissa on mukava pieni keskusta kauppahalleineen ja toreineen, mukavia ravintoloita ja uimaranta.
Forte Michelangelon linnoitus on kaupungin tunnetuin nähtävyys ja se sai aikoinaan nimensä tornin yläosan suunnitelleen Michelangelon mukaan. Kaupungin ja Rooman välillä on erinomainen junayhteys ja jos risteilysi vain vierailee täällä, omatoiminen matkailija ehtii hyvin käydä tutustumassa Rooman nähtävyyksiin ennen risteilyn jatkumista.
Satama sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä.
Sardinian etelärannikolla sijaitsevan Cagliarin (160 000 as.) Piazza Yennen ympärille sijoittuvaan keskustaan tutustuu parhaiten kävellen. Kaupunki on pääosin rinteessä, joten kadut ovat mäkisiä ja hyvät kengät kannattaakin laittaa jalkaan.
Saint Remyn bastionilta aukeaa mainio näköala kaupunkiin ja merelle mutta vieraile myös Piazza Palazzolla, jonka laidalla sijaitsee Santa Marian katedraali. Via Mannon ja Via Garibaldin kävelykaduilta löydät parhaat ostospaikat. Poetton upea 8 kilometriä pitkä ranta sijaitsee viitisen kilometriä keskustasta.
Risteilyterminaali sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä Cagliarin keskustasta. Sukkulabussi liikennöi terminaalin ja keskustan välillä.
Euroopan eteläisin suurkaupunki Malaga (570 000 as.) sijaitsee Espanjan kuuluisalla aurinkorannikolla vain 130 kilometrin päässä Afrikan mantereesta.
Kaupungin historia ylettyy yli 2800 vuoden päähän ja Malaga onkin yksi maailman vanhimpia kaupunkeja. Kaupungin suuren taiteilijan Pablo Picasson museo Calle San Agustin 8 ja syntymäkoti, eli museo Casa Natal de Picasso Plaza Mercedillä ovat suosittuja vierailukohteita.
Katedraali hallitsee mukavaa ja vilkasta keskustaa, jossa on mukava viettää aikaa. Ostoksilla kannattaa käydä keskustan tavarataloissa, putiikeissa tai vaikka torihallissa tutustumassa espanjan herkkuihin. Keskustassa löytyy myös uimaranta. Päiväretkikohteita ovat niin Torremolinos kuin läheiset Nerja ja Marbellakin.
Pier 1 terminaali sijaitsee noin kaksi kilometriä keskustasta. Uudempi Pier 2 terminaali sijaitsee keskustassa.
Kaunis, vehreä Funchal (112 000 as.) tarjoaa klassisia nähtävyyksiä kuten Sè katedraalin, São Lourencon palatsin ja upeita puutarhoja kuten Jardins do Palheiron.
Keskusta on mukava kävellä, vieraile vaikka kasinolla tai herkkuja tarjoavassa kauppahallissa. Täällä kannattaa tutustua Madeiran kuuluisiin viineihin. Matka köysiradalla Monteen tarjoaa huimat näköalat alas Funchaliin ja Atlantille. Perillä voit vierailla Monten palatsin upeassa puutarhassa ja kylän kirkossa.
Päiväretkistä suosituimpia ovat kiertoajelut saaren huikaisevan upeisiin maisemiin ja pieni vaeltelu Levadoilla, uskomattomalla kastelukanavajärjestelmällä on hyvä päiväkävely.
Risteilysatama sijaitsee kaupunkialueella hiukan keskustan ulkopuolella.
Kings Wharfin satama sijaitsee pääkaupunki Hamiltonin ulkopuolella n. 20 minuutin ajomatkan päässä keskustasta.
Bermudan vaaleanpunaiset hiekkarannat ja useat hyvät golf-kentät vetävät matkailijoita puoleensa. Horseshoe Bay Beach, John Smith’s Bay Beach ja Tobacco Bay ovat suosittuja, samoin lapsille sopiva Shelly Bayn matala ranta. Snorkel Park Dockyardsin alueella on suosittu sataman läheisyyden vuoksi.
Kaunis St.Georgen siirtomaa-arkkitehtuurinen kaupunki pikkukatuineen ja suihkulähteineen on Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Bermuda Maritime Museum Royal Naval Dockyardsilla pitää sisällään niin museon kuin ostoskeskuksenkin.
Laiva saapuu aivan Kings Wharfin keskustaan.
Fort Lauderdale (n. 170 000 as.) sijaitsee n. 40 km pohjoiseen Miamista. Kaupunki on mukava lomailuun hyvine hotelleineen ja ravintoloineen ja onkin erinomainen vaihtoehto majoitukselle Miamin sijaan.
Upealla kilometrien mittaisella hiekkarannalla voi vain maata rauhassa tai harrastaa monia vesiurheilulajeja kuten liitovarjoilua tai vesiskootterilla ajelua. Alue on Floridaa parhaimmillaan! Miamiin, Key Westiin ja Evergladesin suoalueelle teet täältä helposti päiväretken.
Fort Lauderdalen ja Miamin kansainväliset lentoasemat ja Port Evergladesin suuri risteilysatama terminaaleineen sijaitsevat hyvien yhteyksien päässä.
Celebrity Cruisesin uraauurtava laivaluokka Edge, muuttaa käsityksemme risteilemisestä. Laivan tyylikkään ja innovatiivisen muotoilun avulla risteilyvieraat kokevat olevansa lähempänä merta ja kohteita. Sama pätee laivan kulinaariseen filosofiaan. Kohteiden paikalliset ainekset ja kulttuuri inspiroivat laivan herkullisia ruokalistoja. Celebrity Ascentilla on myös enemmän ravintoloita kuin koskaan laivoilla. Kaikenkaikkiaan 29 erilaista ravintolaa, kahvilaa, baaria ja loungea, joista voi valita suosikkinsa!
Tarkoin valikoidut designin ammattilaiset ovat suunnitelleet upeat tilat erilaisille ravintoloille. Heidän joukossa on muun muassa palkittu designer ja taiteilija
Laivan ehkä silmiinpistävin rakenteellinen ominaisuus on Magic Carpet "monitoimitila" joka toimii myös mm. tender-alusten odotusalueena. Laivalle on tehty myös useita uusia ravintoloita ja baareja joita muilta Celebrity Cruisesin laivoilta ei löydy sekä kiehtova teatterisali joka tuo esitykset entistä lähemmäs yleisöä. Laivalla on myös Eden -monitoimitila joka muuntuu käyttötarpeiden ja vuorokaudenaikojen mukaan. Kiinnostavimpia hytistä löytyviä uudistuksia on ns. Infinity Veranda parvekehytti jossa seinä aukeaa hytistä ulos koko parvekkeen leveydeltä.
Tutustu laivaan tarkemminRakennettu
Ranska 2023
Uudistettu
-
Rekisteröity
Malta
Pituus
327 m
Leveys
39 m
Syväys
8,23
Hyttejä
1 467 kpl
Hissejä
12 kpl
Kerroksia
14 kantta
Matkustajia (dbl occ)
3260 henkeä
Matkustajia (max)
3937 henkeä
Henkilökuntaa
1320 henkeä
Matkanopeus
22 solmua
Bruttorekisteritonnia
140 600
Pihvi- ja kalaravintola jossa ruoan laatu sekä palvelun taso ovat vertaansa vailla.
Uusia projisointitekniikoita hyödyntävä interaktiivinen ravintola, jossa pieni animoitu kokki valmistaa annokset silmiesi edessä.
Celebrity Edgen ulospäin näkyvin eroavaisuus kaikkiin muihin laivoihin on laivan kyljessä kulkeva "lentävä matto", joka toimii ravintolana, baarina ja välillä myös kulkuväylänä yhteysaluksiin.
Resort Deckillä nautit ulkoilmasta ja upeista maisemista merelle. Näyttävät taideinstallaatiot, epäsymmetrinen uima-allas, erikoiset martini-jacuzzit sekä privaatti kabanat tekevät tästä täydellisen paikan kesäisen päivän viettämiseen.
SEA Thermal Suitessa on kahdeksan erilaista luonnon inspiroimaa terapeuttista, reuntouttavaa kokemusta nautittavaksi. Mm. suolahuone, höyrysauna, infrapunasauna ja lämmitettyjä lounge-tuoleja näkymillä merelle. SEA Thermal Suite on maksuton AquaClass-asiakkaille.
Uusinta teknologiaa ja kustomoitavissa olevia kokemuksia. Tekniikoina mm. The MLX Quartz, The Spa Wave MLW Amphibia ja The WellMassage 4D.
Monikäyttöinen tila päivisin, ja eläväinen yökerho iltaisin.
Nauti upeista näköaloista ja virkistävista juomista tässä viehättävässä ulkoilmabaarissa.
Yllättävästi muotoiltu teatterisali, joka tuo esityksen lähelle yleisöä.
Tee kuluton ja maksuton alustava varaus. Valitse ensin hytin matkustajamäärä ja tämän jälkeen haluamasi hyttityyppi, näin saat kaikki tietoja vastaavat vapaat hytit näkyviin. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua, pidätämme oikeuden muutoksiin.
(1) Lennot kuuluvat hintaan, mikäli varattu varustamon lisämaksulliset lentopaketit (*)
(2) Kuljetukset sisältyvät hintaan, mikäli varattu varustamon lisämaksulliset kuljetukset (*)
(3) Osassa risteilyistä juomapaketit saattavat sisältyä hintaan (*)
(*) Mainittu erikseen risteilytarjouksessa/-vahvistuksessa
Hinnat on annettu euroina, ellei muuta ole mainittu.