Soita meille0400 157 374  (ark. klo 10–17)

Symphony of the Seas

 

 

Tulossa huhtikuussa maailman suurin risteilylaiva

 

Symphony of the Seas on uusin Oasis-luokan laivamme. Laiva on sisarlaivojaan isompi ja siksi maailman suurin risteilylaiva! Central Parkin, Boardwalkin ja muiden kaupunginosien ja laajan ravintolavalikoiman lisäksi laivalla on muun muassa 3 hurjaa vesiliukumäkeä ja robotti-baarimikkoja. Laivalla on myös virtuaaliparvekkeita sisähyteissä, joka mahdollistaa merinäköalan myös sisähytissä.

Laivan tarkemmat tiedot vahvistuvat loppuvuodesta. Laiva aloittaa risteilykautensa 2018 keväällä Välimerellä, risteilyt nyt myynnissä!

Laivan kohokohdat


The Ultimate Abyss

Mieletön 10 kerrosta korkea (korkein merillä!) mutkitteleva liukumäki. Uskallatko laskea?

Boardwalk

Boardwalk-alue on Englannin rannikoiden laitureiden ja huvipuistojen, kuten Coney Islandin, innoittama. Alueella on kuusi sviittiä ja 229 hyttiä ja viihdettä koko perheelle, kuten useita ravintoloita, liikkeitä, toimintaa sekä ensimmäinen merellä käsityönä valmistettu karuselli.

Central Park

Laivan keskiosassa löytyy Central Park® - täällä olemme luoneet aidon puistoympäristön aukioineen, rehevine trooppisine alueineen, rauhallisine kulkuväylineen, ravintoloineen, liikkeineen, taidegallerioineen, konsertteineen ja katuviihteineen.

Hairspray

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1962 Baltimoreen, aikaan jolloin mustien ja valkoisten väliset jännitteet olivat yleisiä. Musikaali seuraa teinityttö Tracy Turnbladia, joka toivoo pääsevänsä koulun tanssijoukkueeseen voittaakseen päätanssija Link Larkinin sydämen.

Vesiliukumäet

Cyclone, Typhoon ja Supercell ovat kolme vesiliukumäkeä, jotka mahdollistavat hurjimmat vesiseikkailut sekä lapsille että aikuisille.

Zip Line

Pidä lujaa kiinni jännittävällä Zip Line-matkallasi yhdeksännen kannen korkeudessa.

 

Koko laiva täynnä viihtymistä

Risteilyllämme saat kokea monipuolista viihdettä - sekä päivällä että iltaisin, päivittäisten häikäisevien täysimittaisten tuotantojen muodossa - viihde sisältyy risteilyn hintaan. Ohjelmaan kuuluvat muun muassa menestyksekkäät Broadwaymusikaalit, jääshowt, uimahyppyesitykset, Big Band-esitykset, valoshowt ja uskomattoman lahjakkaat esiintyjät joka puolelta maailmaa.

Aktiviteetit


The Ultimate Abyss

Mieletön 10 kerrosta korkea (korkein merillä!) mutkitteleva liukumäki. Uskallatko laskea?

FlowRider®

Seikkailunhaluiselle supersuosittu FlowRider® on itsestäänselvä valinta. Surffisimulaattori, joka luo aaltoja 130 000 litralla vettä minuutissa. Kokemus on hauska, olitpa kokenut surffaaja tai vasta-aloittelija. Ohjaajamme auttavat sinua pääsemään alkuun, mutta todennäköisyys on suuri, että päädyt veteen ensimmäisillä kerroilla!

Kiipeilyseinä

Tartu tilaisuuteen kokeilla kiipeilytaitojasi upealla kannella sijaitsevalla kiipeilyseinällämme. Kiipeily tarjoaa sekä hauskan että tehokkaan kuntoilun, ja olisit sitten aloittelija tai kokenut kiipeilijä nautit varmasti 12 metriä kannelta nousevan seinän näköalasta.

Luistelurata

Ehkä ei ensimmäisenä tulisi mieleen risteilyä ajatellessasi, mutta meillä on oma jäähalli jossa voit harjoitella luistelutaitojasi tai vaikka oppia tekemään piruetteja.

Minigolf

Harjoittele puttausta tai haasta perhe minigolf-kierrokselle kannella, merinäköalalla.

Sports Court

Riippumatta siitä, herättääkö kilpailuviettisi kaksintaistelu vai kokonainen turnaus, Sports Court on oikea paikka pallopeleille.

Zip Line

Pidä lujaa kiinni jännittävällä Zip Line-matkallasi yhdeksännen kannen korkeudessa.

Altaat

Laivalla on erikokoisia uima-altaita. Tarjolla on esimerkiksi urheilu-allas, joka aamupäivisin on suosittu uintia varten ja iltapäivisin hyödynnetään erilaisia joukkuepelejä varten. Pääaltaamme läheisyydessä voit rentoutua mukavissa aurinkotuoleissa ja lähistöllä on useita matalia altaita, joissa on tilaa koko perheelle. Jos toivot enemmän rauhaa itsellesi suosittelemme Solariumia, joka on wellness-alue yli 16 vuotta täyttäneille.

Porealtaat

Mukavia porealtaita löytyy sekä altaiden läheisyydessä että muuallakin kannella. Erikoisimmat näistä ovat osittain kannen ulkopuolelle ulottuvat porealtaat, joista tarjoutuu upeat merinäkymät.

H2O Zone℠

H2O Zone on iso vesileikkipuisto lapsille, jossa on suihkuavaa vettä, vesiputouksia, vesipistooleja, hauskoja hahmoja, kahluualtaita ja paljon muuta. Lapset viihtyvät täällä paremmin kuin hyvin ja moni viettääkin alueella suurimman osan päivästään.

Viihde


Pääteatteri

Laivan suuressa ja upeassa pääteatterissa nautit joka ilta kiehtovista show-esityksistä elävän musiikin säestyksellä. Tarjolla on niin musikaaleja, taikureita kuin ilma-akrobatiaakin! Kaikki esitykset kuuluvat risteilyn hintaan.

Aquatheater

AquaTheatre tarjoaa päivisin mahdollisuuden sukelluskurssiin tai rentoutumiseen laivan syvimmän altaan ympärillä sijaitsevissa aurinkotuoleissa. Iltaisin täällä esitetään mahtava valon ja musiikin säestämä vesishow, sekä akrobatiaa, teatteria, synkronisoitua untia, vesibalettia ja uimahyppy-esityksiä.

Jääshow

Laivan jääradalla voit kokea fantastinen jääshown, jonka esittävät ammattitaitoiset jäätanssijat eri puolilta maailmaa.

Jazz On 4

Jazz On 4 teatterissa voit kuunnella tunnelmallisia ja intiimejä jazz-esityksiä pitkälle iltaan.

Casino Royale

Kasinossamme on satoja peliautomaatteja ja useita eri pelipöytiä. Kokeile onneasi pelipöydässä tai katso pystytkö bluffaamaan pokeriturnauksessa. Isossa kasinossa on jotain jokaiseen makuun.

Hairspray

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1962 Baltimoreen, aikaan jolloin mustien ja valkoisten väliset jännitteet olivat yleisiä. Musikaali seuraa teinityttö Tracy Turnbladia, joka toivoo pääsevänsä koulun tanssijoukkueeseen voittaakseen päätanssija Link Larkinin sydämen.

The Attic

Komediannälkäiset löytävät The Atticista varmasti kiinnostavia esityksiä.

Kuntoilu ja spa-palvelut


Juoksurata

Kannella sijaitseva juoksurata kiertää koko laivan ja tarjoaa ihanat puitteet joko pidemmälle kävelylle tai juoksulenkille.

Ohjatut tunnit

Tarjolla on paljon erilaisia tunteja, kuten pilates, spinning ja jooga. Ilmoittaudu iloisten ohjaajiemme treenattavaksi. Monet tunneista pidetään kannella. Muuatamasta peritään pieni lisämaksu.

Vitality℠ Spa

Hyvinvointi alkaa Vitality℠ Spa:sta, täyden palvelun kylpylästä, joka tarjoaa ylellisiä hoitoja, hierontaa sekä kauneus-hoitoja, jotka saavat sinut hehkumaan. Pätevät kylpylähoitajat varmistavat konsultointien avulla, että saat juuri itsellesi sopivan hoidon. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin rentoutua ja unelmoida.

Kuntosali

Laivalla on huippuvarusteltu kuntosali. Kuntosali on ilmainen ja pyyhkeet saat paikan päältä. Ulkokannella on tasokas juoksurata hölkkäämistä varten. Span vastaanotosta saat SeaPASS -korttia vastaan avaimen lukolliseen vaatekaappiin, jotka ovat saunojen pukuhuoneissa. Palauttaessasi avaimen saat SeaPASS -kortin takaisin. Kuntosalilla vaaditaan kunnolliset urheilukengät. Huomioi, että kuntosalin ja kuntosaliohjelmiin osallistumisen ikäraja on 16 vuotta. Huoltajan seurassa 13 vuotta.

 

Laivan ravintolat

Laivalla on tarjolla suuri valikoima muodollisia ja rentoja ravintoloita ja kahviloita, sekä valtava määrä erilaisia baareja joita tähän ei ole erikseen listattu. Valittavanasi, pitkin päivää, ovat nopeat välipalat tai gourmet-ateriat laivan ravintoloissa. Useimmat ravintolat sisältyvät risteilyn hintaan mutta erikoisravintoloissa pientä katemaksua vastaan voit valita mitä tahansa ruokalistalta.

Maksuttomat ravintolat


Boardwalk Dog House

Viihtyisä ruokapaikka, joka tarjoaa suuren määrän erilaisia makkaroita, tavallisesta grillimakkarasta aina bratwurstiin, chiliwurstiin ja laajaan valikoimaan lisukkeita.

Café Promenade

Kahvila tarjoaa valikoiman wrapseja, täytettyjä patonkeja ja kakkuja. Ota annoksesi mukaan tai nauti se paikan päällä.

Coastal Kitchen

Tämä ravintola on ainoastaan svitteissä matkustaville vieraillemme. Coastal Kitchen yhdistää Kalifornian jännittävät ruokaperinteet klassisiin Välimeren maiden ruokiin.

Park Café

Tuoreita salaatteja, paninia, pannukakkuja ja paljon muuta. Täältä voit noutaa välipaloja piknikille tai hytissä nautittavaksi.

Pääravintola

Runsas aamiainen, lounas ja illallinen tyylikkäässä ympäristössä, maukkaat annokset ja omistautuneen henkilökuntamme henkilökohtainen palvelu. Illallisella voit valita joko kiinteän kattauksen, jossa sinulla on kiinteä illallisaika samassa pöydässä, samojen tarjoilijoiden palvelemana, tai My Time Dining, jolloin ruokailet silloin kun se parhaiten sopii (klo 18.00 ja 21.30 välillä) ilman kiinteätä pöytää tai tarjoilijoita. Valinta on sinun.

Sorrento's Pizza

Pizzaa klassiseen itlalialaiseen tyyliin, päivittäisillä erikoisuuksilla ja luonnollisesti kaikkine klassikoineen, joita aidolta pizzerialta odotat.

Solarium Bistro Buffet

Maistuva ja terveellinen aamiais- ja lounasbistro, jossa tarjoillaan keittoja, salaatteja, tuoreita hedelmiä, crepesejä ja paljon muuta.

Vitality Café

Kahvila tarjoaa valikoiman wrapseja, täytettyjä patonkeja ja kakkuja. Ota annoksesi mukaasi tai nauti se paikan päällä.

Windjammer Cafè

Herkullinen noutopöytä täynnä ruokia maailmalta. Avoinna koko päivän tarjoten erinomaisen näköalan laivan korkeimmalta kannelta.

Lisämaksulliset ravintolat

Erikoisravintolat tarjoavat laajan valikoiman ruokailuelämyksiä laivoillamme, noin 5–40 USD hintaluokassa. Valittavanasi on jännittävä ja houkutteleva valikoima erilaisia ravintoloita.


150 Central Park

Intiimi ja tyylikäs ympäristö 6-8-ruokalajin aterialle yhdistettynä sopiviin viineihin. Ruokalista muuttuu vuodenajan mukaan ja koostuu tuoreista ja ainutlaatuisista raaka-aineista koko maailmasta.

Chops Grille

Steakhouse-ravintolamme tarjoaa lihaa, äyriäisiä, herkullisia lisukkeita ja jälkiruokia modernissa ja ylellisessä ympäristössä. Lisämaksullinen erikoisravintola.

Giovanni's Table

Perinteinen, perhe-ystävällinen ja italialainen. Erikoistunut Toscanan makuihin, rakkaudella ja uudenaikaisella otteella tarjoiltuna.

Izumi

Tuoretta ja maistuvaa sushia ja sashimia, tai tulikuumalla kivellä pöydässäsi, ishi-yaki -tyyliin valmistettuja annoksia. Lisämaksullinen erikoisravintola.

Jamie`s Italian

Jamie Oliverin maailmankuulu ravintolakonsepti on nyt Quantum-luokalla. Jännittäviä italialaisia ruokia aidoista resepteistä, aina valmistettuina sillä palavalla innolla, joka on tehnyt Jamiel Oliverin tunnetuksi. Lisämaksullinen erikoisravintola.

Johnny Rockets

Aito amerikkalainen 1950-luvun tyylisine jukeboxeineen jokaisen pöydän kohdalla ja ruokalista täynnä amerikkalaisia suosikkeja. Älä jätä laivaa maistamatta näitä hampurilaisia! Lisämaksullinen erikoisravintola.

Sabor Modern Mexican

Kaikki suosikkiruokasi Meksikosta, tuoreella ja uudella tyylillä.

Starbucks

Suosikkikahvilasta saat erikoiskahveja ja klassisia Starbucks -herkkuja.

Wonderland

Lähde seikkailulle ja kokeile ruokia, joita et aikaisemmin ole maistanut. Wonderland on luotu antamaan sinulle makuelämys, jota et helposti unohda. Jännittävä, mystinen ja innovatiivinen. Ruokalista on jaettu ainesten mukaan ja ainoastaan mielikuvituksesi toimii rajana. Lisämaksullinen erikoisravintola.

Baarit, lounget ja yökerhot

Laivalla on useita baareja ja loungetiloja. Baarista tai ravintolasta ostamasi drinkin voit vapaasti viedä minne tahansa yleiseen tilaan tai hyttiisi. Alkoholia ei anniskella alle 21 vuotiaille. Euroopan risteilyillä alkoholianniskelun ikäraja on 18 vuotta. Alkoholinanniskelu ikärajat vaihtelevat varustamoittain ja reiteittäin. Tässä muutamia baareja & loungeja laivalla.


AquaTheater Suite kahdella makuuhuoneella

Sviitissä on kaksi makuuhuonetta. Päämakuuhuoneessa on laadukkaat Duxiana-patjat. Toisessa makuuhuoneessa on kaksi sänkyä jotka on yhdistettävissä yhdeksi Royal King -kokoiseksi vuoteeksi.
Nämä tilavat sviitit sijaitsevat laivan takaosassa josta näkymät Aqua Theater -teatteriin ja merelle. Sviittiin kuuluu myös olohuone vuodesohvalla ja viihdekeskuksella, ruokailutila, kaksi kylpyhuonetta, toisessa suihkun lisäksi myös kylpyamme. Parveke on suuri ja sieltä löytyy mukava istuinryhmä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 63 m2, parveke 57 m2.
Kategoriakoodi: A2.

 

AquaTheater Suite kahdella makuuhuoneella yleiskuva

Kookas AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella

Sviitti sijaitsee laivan takaosassa josta näkymät Aqua Theater -teatteriin ja merelle. Sviittiin kuuluu makuuhuoneen lisäksi olohuone vuodesohvalla ja viihdekeskuksella, ruokailutila, yksi kylpyhuone jossa suihkun lisäksi myös kylpyamme. Parveke on suuri ja sieltä löytyy mukava istuinryhmä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Hyttiin voidaan majoittaa enintään 4 henkeä.

Sviitin koko: 53 m2, parveke 55 m2.
Kategoriakoodi: A3.

 

Kookas AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella yleiskuva

AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella

Nämä tilavat sviitit sijaitsevat laivan takaosassa josta näkymät Aqua Theater -teatteriin ja merelle. Sviittiin kuuluu myös olohuone vuodesohvalla ja viihdekeskuksella, ruokailutila, kaksi kylpyhuonetta, toisessa suihkun lisäksi myös kylpyamme. Parveke on suuri ja sieltä löytyy mukava istuinryhmä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 57 m2, parveke 57 m2.
Kategoriakoodi: A4.

 

AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella yleiskuva

Crown Loft Suite

Tämä sviitti on kaksikerroksinen upealla panoramanäköalalla. Päämakuuhuone ja kylpyhuone sijaitsevat toisessa kerroksessa, ja huoneessa on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Ensimmäisessä kerroksessa on vuodesohva, ruokailutila jossa baari, istuinryhmä, kirjoituspöytä ja kylpyhuone suihkulla. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviittiin kuuluu yksityinen parveke aurinkotuoleilla ja istuinryhmällä varustettuna. Sviittiin voidaan majoittaa 4 henkilöä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero.

Sviitin koko: 51 m2, parveke 11 m2.
Kategoriakoodi: L1, L2.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Crown Loft Suite yleiskuva

Esteetön Crown Loft Suite

Tämä sviitti on kaksikerroksinen upealla panoramanäköalalla. Päämakuuhuone ja kylpyhuone sijaitsevat toisessa kerroksessa, ja huoneessa on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Ensimmäisessä kerroksessa on vuodesohva, ruokailutila jossa baari, istuinryhmä, kirjoituspöytä ja kylpyhuone suihkulla. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviittiin kuuluu yksityinen parveke aurinkotuoleilla ja istuinryhmällä varustettuna. Sviittiin mahtuu 4 henkilöä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero.

Sviitin koko: 69 m2, parveke 13 m2.
Kategoriakoodi: L1a

 

Esteetön Crown Loft Suite yleiskuva

Grand Suite

Grand Suite on tilava sviitti omalla parvekkeella ja kahdella vuoteella jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Svittissä on sohvaryhmä /oleskelutila, minibaari ja tallelokero, taulu-TV, stereot, puhelin, isot vaatekaapit, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Grand Suitessa on kaksi erillistä parivuodetta (queen-size), joten tilaa on neljälle hengelle.

Sviitin koko: 35 m2, parveke 10 m2.
Kategoriakoodi: GS

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Grand Suite yleiskuvaGrand Suite yleiskuvaGrand Suite yleiskuva

Grand Suite kahdella makuuhuoneella

Grand Suite kahdella makuuhuoneella on tilava sviitti omalla parvekkeella ja kahdella vuoteella jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Svittissä on sohvaryhmä /oleskelutila, minibaari ja tallelokero, taulu-TV, stereot, puhelin, isot vaatekaapit, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Grand Suitessa on kaksi erillistä makuuhuonetta joissa toisessa kaksi vuodetta jotka yhdistettävissä King-size vuoteeksi ja toisessa ns. pullman sängyt. Olohuoneessa myös vuodesohva. Hyttiin voidaan majoittaa enintään 8 henkeä.

Sviitin koko: 54 m2, parveke 23 m2.
Kategoriakoodi: GT

 

Grand Suite kahdella makuuhuoneella yleiskuva

Ikkunahytti

Standardi ikkunahytti josta näkymät merelle.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään neljä henkeä.

Hytin koko: 17 m2.
Kategoriakoodit: 1N, 2N, 6N.

 

Ikkunahytti yleiskuva

Ikkunahytti (esteetön)

Esteetön ikkunahytti josta näkymät merelle.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 25 m2.
Kategoriakoodit: 1Na, 2Na.

 

Ikkunahytti (esteetön) yleiskuva

Esteetön Ikkunahytti Boardwalkille

Esteetön ikkunahytti josta on näkymät Boardwalkille.
Boardwalk on perheille suunnattu alue jossa mm ensimmäinen merellä sijaitseva käsintehty karuselli.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 26 m2, parveke 7 m2.
Kategoriakoodit: 1Ia, 4Ia.

 

Esteetön Ikkunahytti Boardwalkille yleiskuva

Esteetön Ikkunahytti Central Parkiin

Esteetön ikkunahytti josta on näkymät Central Parkiin.
Central Parkissa on trooppisilla kasveilla ja rauhallisilla kävelyreiteillä varustettu ulkoalue.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 26 m2, parveke 8 m2.
Kategoriakoodit: 1Ja, 2Ja.

 

Esteetön Ikkunahytti Central Parkiin yleiskuva

Ikkunahytti Central Parkiin

Ikkunahytti Central Parkiin. Hytissä on kaksi vuodetta sekä vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni istuinryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään neljä henkeä.

Hytin koko: 18 m2
Kategoriakoodit: 1S.

 

Ikkunahytti Central Parkiin yleiskuva

Ikkunahytti Promenadelle

Ikkunahytti promenadelle. Hytissä on kaksi vuodetta sekä vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni istuinryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään neljä henkeä.

Hytin koko: 18 m2
Kategoriakoodit: 1T.

 

Ikkunahytti Promenadelle yleiskuva

Kookas ikkunahytti merelle

Kookas ikkunahytti josta näkymät merelle.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään kuusi henkeä.

Hytin koko: 26 m2.
Kategoriakoodit: 1K.

 

Kookas ikkunahytti merelle yleiskuva

Junior Suite

Junior Suite Royal Caribbeanin laivojen Oasis-luokassa antaa aina rahoille vastinetta. Saat kaiken tarvittavan mitä tilaan tulee sekä oman parvekkeen. Valitset itse haluatko kaksi vuodetta tai ison parivuoteen.

Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joissain sviiteissä on tilaa neljälle.

Sviittien koot: 27 m2, parveke 8 m2.
Kategoriakoodi: J3, J4

 

Junior Suite yleiskuvaJunior Suite yleiskuva

Esteetön Junior Suite parvekkeella

Tässä esteettömässä hytissä on oma parveke merinäköalalla. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkeä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 26 m2, parveke 8 m2
Kategoriakoodi: J3a.

 

Esteetön Junior Suite parvekkeella yleiskuva

Owners Suite

Tämä sviitti on saatavilla kaikilla Royal Caribbeanin laivoilla. Sviitissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi, kylpyhuone jossa kylpyamme ja kaksi pesuallasta, suuria vaatekaappeja, oleskelutila jossa pöytä ja sohvaryhmä. Sviitissä on oma parveke. Joissain sviiteissä voi majoittua neljä henkilöä. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero.

Sviitin koko: 52 m2, parveke 23 m2.
Kategoriakoodi: OS

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Owners Suite yleiskuvaOwners Suite yleiskuvaOwners Suite yleiskuva

Parvekehytti

Standardi parvekehytti. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 17 m2, parveke 5 m2.
Kategoriakoodit: 1D, 4D, 7D, 8D, 2D, 5D, 6D.

 

Parvekehytti yleiskuva

Parvekehytti (esteetön)

Esteetön parvekehytti. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: n/a m2, parveke n/a m2.
Kategoriakoodit: 4Da, 1Da, 2Da.

 

Parvekehytti (esteetön) yleiskuva

Parvekehytti Boardwalkille

Parvekehytti josta on näkymät Boardwalkille.
Boardwalk on perheille suunnattu alue jossa mm ensimmäinen merellä sijaitseva käsintehty karuselli. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero.

Joissakin hyteissä voi majoittua 4 vierasta (pullman-vuoteen ja vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n 17 m2, parveke 5 m2.
Kategoriakoodit: 1J, 2J.

 

Parvekehytti Boardwalkille yleiskuvaParvekehytti Boardwalkille yleiskuvaParvekehytti Boardwalkille yleiskuva

Parvekehytti Central Parkiin

Parvekehytti josta on näkymät Central Parkiin.
Central Parkissa on trooppisilla kasveilla ja rauhallisilla kävelyreiteillä varustettu ulkoalue.

Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joissakin hyteissä voi majoittua 4 vierasta (pullman-vuoteen ja vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n 17 m2, parveke 5 m2.
Kategoriakoodit: 1I, 2I, 4I.

 

Parvekehytti Central Parkiin yleiskuvaParvekehytti Central Parkiin yleiskuvaParvekehytti Central Parkiin yleiskuva

Kookas parvekehytti

Parvekehytti kookkaalla parvekkeella. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 17 m2, parveke 8 m2.
Kategoriakoodit: 1C, 2C.

 

Kookas parvekehytti yleiskuva

Esteetön kookas parvekehytti

Esteetön parvekehytti kookkaalla parvekkeella. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: n/a m2, parveke n/a m2.
Kategoriakoodit: 2Ca.

 

Esteetön kookas parvekehytti yleiskuva

Royal Loft Suite

Tässä upeassa Royal Loft- sviitissä on kaksi kerrosta panoramanäköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone queen-size vuoteella sekä kylpyhuone, josta löytyy suihku, kylpyamme, kaksi lavuaaria sekä bidee.

Alakerrasta löytyy 4 vuodetta, ja voit valita haluatko kaksi queen-size parivuodetta vai neljä erillistä vuodetta. Tässä kerroksessa on myös olohuone, ruokailutila sekä suihkullinen kylpyhuone. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on myös yksityinen parveke porealtaalla. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit. Vakiovarusteluun kuuluu: pieni flyygeli, taulu-TV, radio, puhelin, jääkaappi, minibaari, tallelokero, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 142 m2, parveke 79 m2.
Kategoriakoodi: RL

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Royal Loft Suite yleiskuvaRoyal Loft Suite yleiskuva

Sisähytti

Standardi sisähytti enintään neljälle hengelle. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi sekä vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään neljä henkeä.

Hytin koko: 14 m2
Kategoriakoodit: 1V, 2V, 3V, 6V, 4V.

 

Sisähytti yleiskuva

Sisähytti (esteetön)

Esteetön sisähytti enintään neljälle hengelle. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi sekä vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään neljä henkeä.

Hytin koko: 26 m2
Kategoriakoodit: 2Va, 1Va, 6Va.

 

Sisähytti (esteetön) yleiskuva

Kookas sisähytti

Kookas sisähytti enintään kuudelle hengelle. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi, kaksi pullman-petiä sekä vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään kuusi henkeä.

Hytin koko: 25 m2
Kategoriakoodit: 1R.

 

Kookas sisähytti yleiskuva

Sisähytti virtuaaliparvekkeella

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Voit itse päättää, haluatko kaksi vuodetta vai yhdistetäänkö isoksi parivuoteeksi. Hyteissä on pieni istuinryhmä, taulu-TV, puhelin, kylpyhuone jossa suihku, tallelokero, minibaari, peilipöytä ja hiustenkuivaaja ja vaatekaapeja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytteihin mahtuu 4 henkeä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n. 16 m2.
Kategoriakoodi: 4U.

 

Sisähytti virtuaaliparvekkeella yleiskuva

Esteetön sisähytti virtuaaliparvekkeella

Esteettömässä sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Voit itse päättää, haluatko kaksi vuodetta vai yhdistetäänkö isoksi parivuoteeksi. Hyteissä on pieni istuinryhmä, taulu-TV, puhelin, kylpyhuone jossa suihku, tallelokero, minibaari, peilipöytä ja hiustenkuivaaja ja vaatekaapeja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hytin koko: 24 m2.
Kategoriakoodi: 4Ua.

 

Esteetön sisähytti virtuaaliparvekkeella yleiskuva

Kookas AquaTheater Suite suurella parvekkeella & kahdella makuuhuonella

Tässä sviitissä on kaksi makuuhuonetta. Isossa makuuhuoneessa on laadukkaat Duxiana-patjat. Toisessa makuuhuoneessa on kaksi sänkyä jotka on myös yhdistettävissä yhdeksi isoksi sängyksi.
Sviittiin kuuluu myös olohuone vuodesohvalla ja viihdekeskuksella, ruokailuhuone, kaksi kylpyhuonetta, toisessa suihkun lisäksi myös kylpyamme. Parveke on suuri ja sieltä löytyy mukava istuinryhmä.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 63 m2, parveke 57 m2.
Kategoriakoodi: A1.

 

Kookas AquaTheater Suite suurella parvekkeella & kahdella makuuhuonella yleiskuva

Starloft Suite

Sviittiin kuuluu myös olohuone vuodesohvalla ja viihdekeskuksella, ruokailutila, kaksi kylpyhuonetta, toisessa suihkun lisäksi myös kylpyamme. Parveke on suuri ja sieltä löytyy mukava istuinryhmä.

Sviitissä on hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 57 m2, parveke 57 m2.
Kategoriakoodi: TL.

 

Starloft Suite yleiskuva

Studio Ikkunahytti

Standardi studio-ikkunahytti, eli yhdelle hengelle suunniteltu ikkunahytti.

Hyteissä on taulu-TV, puhelin, kylpyhuone jossa suihku, tallelokero, minibaari, peilipöytä ja hiustenkuivaaja ja vaatekaapeja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään 2 henkeä.

Hytin koko: n. 9 m2.
Kategoriakoodi: 2O.

 

Studio Ikkunahytti yleiskuva

Studio Sisähytti

Standardi studio-sisähytti, eli yhdelle hengelle suunniteltu sisähytti.

Hyteissä on taulu-TV, puhelin, kylpyhuone jossa suihku, tallelokero, minibaari, peilipöytä ja hiustenkuivaaja ja vaatekaapeja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään 1 henkilö.

Hytin koko: n. 9 m2.
Kategoriakoodi: 2W.

 

Studio Sisähytti yleiskuva

Kookas Esteetön parvekehytti isolla parvekkeella

Esteetön ikkunallinen hytti. Hytissä on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi, sekä kaksi Pullman-petiä ja vuodesohva. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin voidaan majoittaa enintään 6 henkeä.

Hytin koko: 26 m2, parveke 8 m2.
Kategoriakoodit: 1A.

 

Kookas Esteetön parvekehytti isolla parvekkeella yleiskuva

Villa Suite neljällä makuuhuoneella

Villa suitessa on yhteensä neljä makuuhuonetta. Kaksi makuuhuonetta laadukkaine sänkyineen joissa Duxiana-patjat joissa omat kylpyhuoneet ammeineen. Kaksi pienempää makuuhuonetta joita palvelee yksi yhteinen kylpyhuone. Parvekkeella on poreamme, ruokailutila sekä oma baari.

Olohuoneessa on sohva joka on avattavissa vuoteeksi, viihdekeskus sekä ruokailutila ja baari.

Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 107 m2, parveke 45 m2.
Kategoriakoodi: VS.

 

Villa Suite neljällä makuuhuoneella yleiskuva

Näytä hytin tiedot

Sisähytit

Studio Sisähytti
Sisähytti
Sisähytti (esteetön)
Sisähytti virtuaaliparvekkeella
Esteetön sisähytti virtuaaliparvekkeella
Kookas sisähytti

Ikkunahytit

Studio Ikkunahytti
Ikkunahytti Central Parkiin
Ikkunahytti Promenadelle
Ikkunahytti
Ikkunahytti (esteetön)
Esteetön Ikkunahytti Boardwalkille
Esteetön Ikkunahytti Central Parkiin
Kookas ikkunahytti merelle

Parvekehytit

Parvekehytti Boardwalkille
Parvekehytti Central Parkiin
Parvekehytti
Parvekehytti (esteetön)
Kookas parvekehytti
Esteetön kookas parvekehytti
Kookas Esteetön parvekehytti isolla parvekkeella

Sviitit

Junior Suite
Esteetön Junior Suite parvekkeella
Grand Suite
Grand Suite kahdella makuuhuoneella
Owners Suite
Crown Loft Suite
Starloft Suite
Esteetön Crown Loft Suite
AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella
Kookas AquaTheater Suite yhdellä makuuhuoneella
AquaTheater Suite kahdella makuuhuoneella
Royal Loft Suite
Kookas AquaTheater Suite suurella parvekkeella & kahdella makuuhuonella
Villa Suite neljällä makuuhuoneella















Valitse kansi

03. kansi
04. kansi
05. kansi
06. kansi
07. kansi
08. kansi
09. kansi
10. kansi
11. kansi
12. kansi
14. kansi
15. kansi
16. kansi
17. kansi
18. kansi

Royal Caribbean International

Laivan tekniset tiedot

Nimi Symphony of the Seas
Valmistettu Ranska 2018
Rekisteröity Bahama
Pituus 362 m
Leveys 65,6 m
Syväys 9,1 m
Hyttejä 2 775
Hissejä 24
Matkustajakansia 16
Matkustajia (Dbl Occ) 5 494
Matkustajia (Max) 6 780
Henkilökuntaa 2 175
Matkanopeus 22 solmua
Bruttorekisteritonnia 230 000

Näytä kaikki Symphony of the Seas -risteilyt


Royal Caribbeanin laivat

Quantum-luokka

Anthem of the Seas

Ovation of the Seas

Quantum of the Seas

Oasis-luokka

Allure of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Harmony of the Seas

Oasis of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Symphony of the Seas

Freedom-luokka

Freedom of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Independence of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Liberty of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Voyager-luokka

Adventure of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Explorer of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Mariner of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Navigator of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Voyager of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Radiance-luokka

Brilliance of the Seas

Jewel of the Seas

Radiance of the Seas

Serenade of the Seas

Vision-luokka

Enchantment of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Grandeur of the Seas Suomessa rakennettu laiva!

Rhapsody of the Seas

Vision of the Seas

Sovereign-luokka

Empress of the Seas

Majesty of the Seas