Azamara Journey

Azamara Journey - kelluva boutique-hotelli

Azamara Journey -laivan risteilyihin kuuluu muita varustamoja pidemmät satamassaoloajat, enemmän yöpymisiä kohdesatamissa sekä retkiä illalla ja yöaikaan. Se on strateginen liike joka eroaa perinteisestä risteilyliikenteestä joka keskittyy enemmän päivällä tapahtuviin satamassa oloihin jotka eivät sisällä yöpymisiä kohteissa eivätkä öisiä retkiä. Aluksen reitti on myös suunniteltu maailman kuuluisimpien tapahtumien mukaan ja alus vieraileekin mm. Rion karnevaaleilla, Monacon Grand Prix- ajoissa ja Lontoossa Chelsean puutarhanäyttelyn aikaan.

Azamara Journey luokitellaan kelluvaksi boutique-hotelliksi. Vesille laskettaessa vuonna 2007 (ja 2016 uudistettu) liki 700 matkustajapaikkaista alusta pidettiin keskikokoluokan aluksena. Tänään verrattaessa alusta nykypäivän mega-risteilijöihin sitä voidaan pitää pienenä aluksena ja se onkin suuri osa sen viehätysvoimaa. Ja minkä Azamara Journey menettää hytin ja kylpyhuoneen tilavuudessa se korvaa komeilla julkisilla tiloilla. Lisäksi alus on käynyt läpi kymmenen miljoonan dollarin remontin jossa uudistettiin Windows Buffet ravintola, uudet kansikalusteet uima-allas kannella, kuntosali sekä uusittiin laivan tekstiilit lähes kaikista julkisista tiloista.

Azamara Club Cruisesilla lähes kaikki alkoholijuomat sisältyvät risteilyn hintaan.

Sviittimatkustajille kuuluu lisäksi ennakko check-in palvelu, priority matkalaukkupalvelu, hovimestaripalvelu, pesula- ja silityspalveluita, Spa- palveluita hytissä (maksullisia), tervetuliaispullo samppanjaa, erikoiskahvit sviitissä ja kaksi ilmaista illallista erikoisravintoloissa.

 

Laivan kohokohdat


AzAmazing Evenings

AzAmazing Evenings

7 päivän ja pidempiin risteilyihin kuuluu ainakin yksi maksuton AzAmazing Evening -tapahtuma. Upea illanvietto paikallisessa kohteessa saadaksesi kohteesta mahdollisimman autenttisen kokemuksen.

Uima-allaskansi

Uima-allaskansi

Rauhallinen ja seesteinen uima-allaskansi on erinomainen paikka viettää lepolomaa.

Discoveries Restaurant & Bar

Discoveries Restaurant & Bar

Laivan elegantti pääruokasali jonka rauhallinen ja miellyttävä ilmapiiri sopii oivallisesti illan herkutteluhetkiin.

The Sanctum

The Sanctum

The Sanctum Spasta löydät monenmoisia hoitoja hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon niin itämaisesta kuin läntisestäkin koulukunnasta.

 

Aktiviteetit, viihde ja hyvinvointipalvelut

Aktiviteetit


AzAmazing Evenings

AzAmazing Evenings

7 päivän ja pidempiin risteilyihin kuuluu ainakin yksi maksuton AzAmazing Evening -tapahtuma. Upea illanvietto paikallisessa kohteessa saadaksesi kohteesta mahdollisimman autenttisen kokemuksen.

Viihde


Uima-allaskansi

Uima-allaskansi

Rauhallinen ja seesteinen uima-allaskansi on erinomainen paikka viettää lepolomaa.

Cabaret Lounge

Cabaret Lounge

Cabaret Lounge toimii niin laivan pääteatterina kuin loppuillasta tanssilattiallisena yökerhona.

Casino

Casino

Elegantissa, viihtyisässä ja mukavassa kasinossa on kymmeniä kolikkopelejä sekä ruletti ja kortitpelit. Urheilufaneille isot screenit lähetysten seuraamiseen ja muhkean mukavat penkit.

Kuntoilu ja spa-palvelut


The Sanctum

The Sanctum

The Sanctum Spasta löydät monenmoisia hoitoja hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon niin itämaisesta kuin läntisestäkin koulukunnasta.

Kampaamo

Kampaamo

Ihanan kuulaassa ja modernissa kampaamossa hoidatat hiukset, kynnet sekä valkaiset hampaatkin halutessasi.

 

Laivan ravintolat ja baarit

Maksuttomat ravintolat


Discoveries Restaurant & Bar

Discoveries Restaurant & Bar

Laivan elegantti pääruokasali jonka rauhallinen ja miellyttävä ilmapiiri sopii oivallisesti illan herkutteluhetkiin.

Mosaic Cafe & Mosaic @night

Mosaic Cafe & Mosaic @night

Kotoisesta ja tyylikkäästä Mosaicista saat lempikahvisi, teet ja muut kuumat juomat ja pikkusuolaiset juuri sellaisena kuin haluat. Täydellinen paikka rauhoittumiseen tapahtumarikkaan päivän jälkeen.

The Patio

The Patio

Uima-allasalueen vieressä oleva The Patio muuttuu iltaisin siistiksi illallistamispaikaksi jossa voit ihastella auringonlaskua ja raikasta meri-ilmaa herkullisen illallisen lomassa.

Windows Café

Windows Café

Laivan rento ja moderni buffet-ravintola. Täällä voit nauttia niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin 2-6 hengen pöydissä. Windows Cafén takaosassa on viihtyisä ulkoterassialue baarilla.

Lisämaksulliset ravintolat

Erikoisravintolat tarjoavat laajan valikoiman ruokailuelämyksiä laivoillamme, noin 5–40 USD hintaluokassa. Valittavanasi on jännittävä ja houkutteleva valikoima erilaisia ravintoloita.


Aqualina

Aqualina

Italian suosituimpia klassikkoannoksia sekä innovatiivisesti modernisoituja tulevia klassikoita.

Prime C

Prime C

Täydellisesti paistetut pihvit, rapukakut, hummerikeitto… Pihviravintola josta saat toisinaan myös kohdesatamien herkkuja!

Baarit, lounget ja yökerhot

Laivalla on useita baareja ja lounge-tiloja. Baarista tai ravintolasta ostamasi drinkin voit vapaasti viedä minne tahansa yleiseen tilaan tai hyttiisi. Alkoholia ei anniskella alle 21 vuotiaille. Euroopan risteilyillä alkoholianniskelun ikäraja on 18 vuotta. Alkoholinanniskelu ikärajat vaihtelevat varustamoittain ja reiteittäin.


Club World Owner's Suite with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club World Owner’s sviiteissä on enemmän kuin reilusti tilaa kahdelle hengelle. Sviitissä erillinen olo- ja makuuhuone jossa on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa on poreallas/kylpyamme sekä suihku. Hytissä myös erillinen WC.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 56.1 m2
Parvekkeen koko: 21,7 m2

Hyttikategoria(t) CW varattavissa 1 – 2 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

Englantilainen Butler-palvelu, priority check-in ja departure sekä laukkujen purkaminen ja pakkaus. Maksuton prässäys kahdelle vaatteelle, tervetuliaiskuohuviiniä hytissä, hedelmäkori, päivittäin pikkusuolaista klo 16–18, iltapäivätee halutessanne, mahdollisuus tilata kaikkien ravintoloiden ruokalistalta hyttiin aamiaista, lounasta tai illallista, maksuttomat erikoisravintolat, mahdollisuus tilata hyttiin spa-palveluita (lisämaksu).

Yksi pullo (375 ml) hytissä seuraavia juomia: Stolichayna Vodka, Bacardi Gold Rum, Bombay Sapphire Gin ja Johnnie Walker Red Label Scotch sekä karpalo- ja appelsiinimehut.

 

 yleiskuva yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Club Ocean Suite with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Ocean sviiteissä on reilusti tilaa kahdelle hengelle. Sviitissä erillinen olo- ja makuuhuone jossa on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa on poreallas/kylpyamme sekä suihku. Hytissä myös erillinen WC.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 44,5 m2
Parvekkeen koko: 16,1 m2

Hyttikategoria(t) CO varattavissa 1 – 2 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

Englantilainen Butler-palvelu, priority check-in ja departure sekä laukkujen purkaminen ja pakkaus. Maksuton prässäys kahdelle vaatteelle, tervetuliaiskuohuviiniä hytissä, hedelmäkori, päivittäin pikkusuolaista klo 16–18, iltapäivätee halutessanne, mahdollisuus tilata kaikkien ravintoloiden ruokalistalta hyttiin aamiaista, lounasta tai illallista, maksuttomat erikoisravintolat, mahdollisuus tilata hyttiin spa-palveluita (lisämaksu).

Yksi pullo (375 ml) hytissä seuraavia juomia: Stolichayna Vodka, Bacardi Gold Rum, Bombay Sapphire Gin ja Johnnie Walker Red Label Scotch sekä karpalo- ja appelsiinimehut.

 

 yleiskuva yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Club Spa Suite with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Spa sviiteissä on reilusti tilaa kahdelle hengelle. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Tilavassa kylpyhuoneessa on upea kylpyamme, josta näkymät merelle sekä suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 38,5 m2
Parvekkeen koko: 5,6 m2

Hyttikategoria(t) SP varattavissa 1 – 2 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

Englantilainen Butler-palvelu, priority check-in ja departure sekä laukkujen purkaminen ja pakkaus. Maksuton prässäys kahdelle vaatteelle, tervetuliaiskuohuviiniä hytissä, hedelmäkori, päivittäin pikkusuolaista klo 16–18, iltapäivätee halutessanne, mahdollisuus tilata kaikkien ravintoloiden ruokalistalta hyttiin aamiaista, lounasta tai illallista, maksuttomat erikoisravintolat, mahdollisuus tilata hyttiin spa-palveluita (lisämaksu).

Yksi pullo (375 ml) hytissä seuraavia juomia: Stolichayna Vodka, Bacardi Gold Rum, Bombay Sapphire Gin ja Johnnie Walker Red Label Scotch sekä karpalo- ja appelsiinimehut.

 

 yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Club Continent Suite with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Continent sviiteissä on mukavasti tilaa kahdelle hengelle. Sviitissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa on kylpyamme sekä suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 24,8 m2
Parvekkeen koko: 5,6 m2

Hyttikategoria(t) N1, N2 varattavissa 1 – 2 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

Englantilainen Butler-palvelu, priority check-in ja departure sekä laukkujen purkaminen ja pakkaus. Maksuton prässäys kahdelle vaatteelle, tervetuliaiskuohuviiniä hytissä, hedelmäkori, päivittäin pikkusuolaista klo 16–18, iltapäivätee halutessanne, mahdollisuus tilata kaikkien ravintoloiden ruokalistalta hyttiin aamiaista, lounasta tai illallista, maksuttomat erikoisravintolat, mahdollisuus tilata hyttiin spa-palveluita (lisämaksu).

Yksi pullo (375 ml) hytissä seuraavia juomia: Stolichayna Vodka, Bacardi Gold Rum, Bombay Sapphire Gin ja Johnnie Walker Red Label Scotch sekä karpalo- ja appelsiinimehut.

 

 yleiskuva yleiskuva yleiskuva yleiskuva pohjakuva

GUARANTEED Suite with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club World Owner’s sviiteissä on enemmän kuin reilusti tilaa kahdelle hengelle. Sviitissä erillinen olo- ja makuuhuone jossa on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa on poreallas/kylpyamme sekä suihku. Hytissä myös erillinen WC.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: – m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) W varattavissa 1 – 2 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

Englantilainen Butler-palvelu, priority check-in ja departure sekä laukkujen purkaminen ja pakkaus. Maksuton prässäys kahdelle vaatteelle, tervetuliaiskuohuviiniä hytissä, hedelmäkori, päivittäin pikkusuolaista klo 16–18, iltapäivätee halutessanne, mahdollisuus tilata kaikkien ravintoloiden ruokalistalta hyttiin aamiaista, lounasta tai illallista, maksuttomat erikoisravintolat, mahdollisuus tilata hyttiin spa-palveluita (lisämaksu).

Yksi pullo (375 ml) hytissä seuraavia juomia: Stolichayna Vodka, Bacardi Gold Rum, Bombay Sapphire Gin ja Johnnie Walker Red Label Scotch sekä karpalo- ja appelsiinimehut.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Club Cabin with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Veranda hyteissä on sopivasti tilaa kahdelle hengelle. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,4 m2
Parvekkeen koko: 3,7 m2

Hyttikategoria(t) V1, V2, V3 varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Club Deluxe Cabin with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Deluxe Veranda hyteissä on sopivasti tilaa kahdelle hengelle. Hytit sijaitsevat aivan laivan edessä tai takana ja niissä on hiukan isommat parvekkeet. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,3 m2
Parvekkeen koko: 4,3–6,0 m2

Hyttikategoria(t) VX varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

GUARANTEED Club Cabin with Balcony

Näissä parvekkeellisissa merinäköala Club Deluxe Veranda hyteissä on sopivasti tilaa kahdelle hengelle. Hytit sijaitsevat aivan laivan edessä tai takana ja niissä on hiukan isommat parvekkeet. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,3 m2
Parvekkeen koko: 4,3–6,0 m2

Hyttikategoria(t) X varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Club Ocean View Cabin

Näissä ikkunallisissa merinäköala hyteissä on sopivasti tilaa kahdelle hengelle. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 15,8 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 04, 05, 06 varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva pohjakuva

Club Ocean View Cabin (Porthole Window)

Näissä standardi ikkunallisissa hyteissä on ns. Porthole-ikkuna (pienempi pyöreä ”venttiili”-ikkuna). Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 15,8 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 07 varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

GUARANTEED Club Ocean View Cabin

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 13,3–15,8 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) Y varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Club Ocean View Cabin (Obstructed View)

Näissä standardi ikkunallisissa hyteissä on rajoitettu merinäköala (Obstructed View) sekä ns. Porthole-ikkuna (pienempi pyöreä ”venttiili”-ikkuna). Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 13,3 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 08 varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Club Interior Cabin

Pieni standardi sisähytti. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kylpyhuoneessa suihku.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 14,7 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 09, 10, 11, 12 varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva pohjakuva

GUARANTEED Club Interior Cabin

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 14,7 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) Z varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Laivan kansikartat









Azamara Club Cruises

Laivan tekniset tiedot

Nimi Azamara Journey
Valmistettu 2007
Rekisteröity Malta
Pituus 180 m
Leveys 25 m
Syväys 6 m
Hyttejä 347
Hissejä 4
Matkustajakansia 9
Matkustajia (Dbl Occ) 694
Matkustajia (Max) 748
Henkilökuntaa 408
Matkanopeus 19 solmua
Bruttorekisteritonnia 30 277

Näytä kaikki Azamara Journey -risteilyt


Azamara Club Cruisesin laivat

Azamara Journey

Azamara Pursuit

Azamara Quest

Soita meille0400 157 374  ark. 10–17

We Love Cruises risteilyblogi

Tietoa yrityksestä

Yhteystiedot