7 päivän Aasian risteily Baoshanista (Shanghai) – Quantum of the Seas

Tällä seitsemän päivän risteilyllä koet aasian eksotiikkaa rauhallisista rannoista sykkiviin kaupunkeihin. Aasia on myös kulinaristin ilo, herkullisten ruokien aarreaitta ja katukeittiöiden koti. Risteilyn kolme meripäivää tarjoavat tervetulleen hengähdyksen ja tilaisuuden nauttia täysipainoisesti laivan aktiviteeteista ja palveluista kohdesatamapäivien välillä.

 

Klikkaa kohteen nimeä nähdäksesi lisätietoja.

Päivä 1
Baoshan (Shanghai, Kiina)
21.03.2019
16:30
Lähtösatama

Huangphu-joen halkoma valtava Shanghai (24 milj.as) ympäristöineen muodostaa Kiinan suurimman kaupunkialueen. Puxi, läntinen alue pitää sisällään nk. vanhan Shanghain alueen ja Pudong vasta 1980 luvulla maanviljelysalueesta maailman suurimman pilvenpiirtäjien keskittymän. Välissä virtaavan Huangphu-joen rannalta Puxin puolelta on mahtava näköala, etenkin iltaisin Pudongin puolelle. Näköalat ovat huimat myös Oriental Pearl televisiotornista ja sen viereisestä Jinmao Towerin pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta sekä 555 metrin korkeudella sijaitsevasta Shanghai Towerin 119 kerroksen tasanteelta. Varsinainen näköalojen kaupunki! Nanjing Roadin kävelykatualueella löydät tuhansia ostospaikkoja ja Nanshi, vanha kaupunki, viehättää aidolla tunnelmallaan ja kapeilla elämää sykkivillä kaduillaan. Shanghai Museum on yksi maan arvostetuimpia ja usein esillä on upeita näyttelyitä modernissa ympäristössä. Valtava ja moderni Wusongin risteilyterminaali sijaitsee Baoshanissa, noin 23 kilometrin päässä Shanghain keskustasta.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Baoshan (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Päivä 2
merellä
22.03.2019
Päivä 3
Osaka (Japani)
23.03.2019
13:00
Satamassa

Kohteen esittelyteksti tulossa.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Osaka (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Päivä 4
Osaka (Japani)
24.03.2019
04:20
Satamassa

Kohteen esittelyteksti tulossa.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Osaka (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Kobe (Japani)
24.03.2019
07:00 – 16:00
Satamassa

Pitkän ja kapean, usein mäkisen Koben kaupungin (1,5 milj.as) hahmottaa mainiosti joko Koben sataman tornin viideltä näköalatasanteelta tai Koben kaupungintalon 24 kerroksen näköalapaikalta. Kaupungin uusi tunnus on 18 metriä korkea Tetsujin 28 – mangarobottipatsas joka sijaitsee Nagatan kaupunginosassa. Patsas kuvaa sitä yhteishenkeä joka syntyi vuoden 1995 suuren maanjäristyksen tuhojen korjaamisen yhteydessä. Kaupunki on kuuluisa monista sakemuseoistaan ja panimoistaan kuten esimerkiksi erinomainen Sawa-No-Tsuru museo. Nunobikin vesiputoukset sijaitsevat heti keskustan ulkopuolella ja korkein neljästä putouksesta on 43 metriä korkea. Rokko ja Maya vuorille pääsee kätevästi köysiradalla ja ylhäältä aukeavat maisemat ovat mahtavat. Kobe Port Terminal sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Kobe (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Päivä 5
Yokohama (Tokyo, Japani)
25.03.2019
12:30 – 23:00
Satamassa

Yokohama (Tokyo, Japani)

Tokion naapuri, vain 30 minuutin päässä sijaitseva Yokohama (3,7 milj.as.) on yllättäin helposti käveltävissä keskusta alueen ollessa hyvin keskittynyt. Chinatown on kukoistava ja Minato Mirai 21 futuristinen kaupunginosa joka on rakennettu kokonaan mereltä vallatulle alueelle. Landmark pilvenpiirtäjän ympärillä oleva alue, Landmark Plaza ja Queen’s Square ympäristöineen tarjoavat hyviä ostosmahdollisuuksia ja sieltä löytyy yksi Japanin viidestä Pokemon Centeristä. Perinteistä Japania edustaa Shomyon temppeli ja Moroka Kumanon pyhättö. Puistoista kannattaa mainita Yamashita Park hienoine näköaloineen ja Naka Wardilla satamassa sijaitsevalla Osanbashi Pierillä, suuri kattopuutarha on ilmainen ja mukava vierailukohde. Uusi ja moderni Osanbashin risteilyterminaali sijaitsee Yokohaman kiinalaiskaupunginosassa. Paikallisbussilla pääsee helposti Yokohaman rautatieasemalle josta jatkuvasti junayhteyksiä 40 km päässä sijaitsevaan Tokioon.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Yokohama (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Päivä 6
merellä
26.03.2019
Päivä 7
merellä
27.03.2019
Päivä 8
Baoshan (Shanghai, Kiina)
28.03.2019
07:00
Paluusatama

Huangphu-joen halkoma valtava Shanghai (24 milj.as) ympäristöineen muodostaa Kiinan suurimman kaupunkialueen. Puxi, läntinen alue pitää sisällään nk. vanhan Shanghain alueen ja Pudong vasta 1980 luvulla maanviljelysalueesta maailman suurimman pilvenpiirtäjien keskittymän. Välissä virtaavan Huangphu-joen rannalta Puxin puolelta on mahtava näköala, etenkin iltaisin Pudongin puolelle. Näköalat ovat huimat myös Oriental Pearl televisiotornista ja sen viereisestä Jinmao Towerin pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta sekä 555 metrin korkeudella sijaitsevasta Shanghai Towerin 119 kerroksen tasanteelta. Varsinainen näköalojen kaupunki! Nanjing Roadin kävelykatualueella löydät tuhansia ostospaikkoja ja Nanshi, vanha kaupunki, viehättää aidolla tunnelmallaan ja kapeilla elämää sykkivillä kaduillaan. Shanghai Museum on yksi maan arvostetuimpia ja usein esillä on upeita näyttelyitä modernissa ympäristössä. Valtava ja moderni Wusongin risteilyterminaali sijaitsee Baoshanissa, noin 23 kilometrin päässä Shanghain keskustasta.

Tutustu Wikipediassa kohteeseen Baoshan (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)


Erityisen ihana risteily? Kerro kavereille Facebookissa.

 

Quantum of the Seas

Quantum of the Seas® on Quantum-luokan ensimmäinen laiva. Laivan monipuoliset aktiviteetit ja palvelut varmistavat, että tekemistä on aamusta iltaan kaiken ikäisille. Laivalta löydät kaikkea laskuvarjohyppysimulaattorista ja törmäilyautoista H2O alueeseen perheen pienimmille. Lisäksi laivalta löydät muita Royal Caribbeanille tyypillisiä ominaisuuksia kuten kiipeilyseinän, useita uima-altaita sekä ensiluokkaisen kylpylän.

 

Laivan kohokohdat


North Star

North Star

Astu sisään jalokiven muotoiseen kapseliin ja tule nostetuksi 90 metrin korkeuteen merenpinnan ylle. Täällä voit nauttia upeasta näköalasta merelle, laivalle ja jännittäville matkakohteille joissa vierailet.

RipCord by IFLY®

RipCord by IFLY®

Laskuvarjosimulaattori antaa sinun kokea lentämisen jännityksen jättämättä laivaa.

SeaPlex

SeaPlex

SeaPlex ei pelkästään komeile olemalla suurin merellä liikkuva sisätiloissa sijaitseva toimintakeskus, vaan myös innovatiivisin. Päiväsaikaan täällä toimii sirkuskoulu lentävine trapetseineen ja iltaisin täällä voi ajella sähköautoilla tai kokeilla rullaluistelua.

Two70°-viihdekeskus

Two70°-viihdekeskus

Tämä paikka vie sinut vaikka maailman ääriin - tervetuloa Quantum-luokan Two70°-viihdekeskukseen. Upeat merinäkymät muuttuvat silmiesi edessä uskomattomien videotuotantojen, robottien ja artistien avulla. Muutamassa sekunnissa voit löytää itsesi mistä tahansa maailmassa, tai paikasta jossa et koskaan kuvitellut käyväsi.

Virtuaaliparveke

Virtuaaliparveke

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista.

 

Katso laivan tarkemmat tiedot (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

 

Owner's Loft Suite with Balcony

Tässä upeassa Owner’s Loft -sviitissä on kaksi kerrosta panorama-näköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone parivuoteella sekä kylpyhuone, jossa suihku ja kylpyamme. Olohuoneen vuodesohvasta (140 cm) vuoteet kahdelle. Tässä kerroksessa ruokailutila sekä suihkullinen kylpyhuone sekä erillinen WC. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on erittäin tilava parveke jossa ruokailutila. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 90,6 m2
Parvekkeen koko: 46,5 m2

Hyttikategoria(t) OL varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

 yleiskuva pohjakuva pohjakuva

Grand Loft Suite with Balcony

Tässä upeassa Grand Loft -sviitissä on kaksi kerrosta panorama-näköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone parivuoteella sekä kylpyhuone, jossa suihku ja kylpyamme. Olohuoneen vuodesohvasta (140 cm) vuoteet kahdelle. Tässä kerroksessa ruokailutila sekä kylpyhuone jossa suihku ja kylpyamme. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on erittäin tilava parveke jossa ruokailutila. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 64,7 m2
Parvekkeen koko: 33,6 m2

Hyttikategoria(t) GL varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Sky Loft Suite with Balcony

Tässä upeassa Sky Loft -sviitissä on kaksi kerrosta panorama-näköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone parivuoteella sekä kylpyhuone, jossa suihku ja kylpyamme. Olohuoneen vuodesohvasta (140 cm) vuoteet kahdelle. Tässä kerroksessa ruokailutila sekä kylpyhuone jossa suihku ja kylpyamme. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on erittäin tilava parveke jossa ruokailutila. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 62,5 m2
Parvekkeen koko: 17,0 m2

Hyttikategoria(t) SL varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Grand Suite with Balcony - 2 Bedrooms

Grand Suite on tilava sviitti omalla parvekkeella. Sviitissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 50,4 m2
Parvekkeen koko: 24,1 m2

Hyttikategoria(t) GT varattavissa 1 – 6 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Owner's Suite with Balcony - 1 Bedroom

Sviitissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone jossa kylpyamme. Sviitissä on useita vaatekaappeja, oleskelutila jossa pöytä ja sohvaryhmä. Sviitissä on oma parveke.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 50,3 m2
Parvekkeen koko: 24,0 m2

Hyttikategoria(t) OS varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

 yleiskuva

Grand Suite with Balcony - 1 Bedroom

Grand Suite on tilava sviitti omalla parvekkeella. Sviitissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 32,6 m2
Parvekkeen koko: 10,1 m2

Hyttikategoria(t) GS varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Grand Suite with Large Balcony

Grand Suite on tilava sviitti omalla todella isolla kulmaparvekkeella. Sviitissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 32,6 m2
Parvekkeen koko: 24,0 m2

Hyttikategoria(t) GB varattavissa 1 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Royal Loft Suite with Balcony

Tässä upeassa Royal Loft- sviitissä on kaksi kerrosta panorama-näköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone parivuoteella sekä kylpyhuone, jossa suihku, kylpyamme, kaksi lavuaaria sekä bidee. Alakerrassa erillinen makuuhuone, jossa parivuode (saa pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi). Olohuoneen vuodesohvasta (140 cm) vuoteet kahdelle. Tässä kerroksessa myös flyygeli, ruokailutila sekä suihkullinen kylpyhuone. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on myös yksityinen parveke porealtaalla. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 152,4 m2
Parvekkeen koko: 51,4 m2

Hyttikategoria(t) RL varattavissa 2 – 4 hengelle.

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tuplamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

 yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Junior Suite with Large Balcony

Junior Suite on tilava parvekehytti omalla isolla parvekkeella. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja suihku.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 25,6 m2
Parvekkeen koko: 15,0 m2

Hyttikategoria(t) J1 varattavissa 1 – 4 hengelle.

 

 yleiskuva

GUARANTEED Deluxe Suite with Balcony (J4 or higher)

Junior Suite on tilava parvekehytti omalla parvekkeella. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja suihku.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 24,8 m2
Parvekkeen koko: 7,5 m2

Osaan hyteistä voi majoittua enintään 2 ja osaan 4 henkeä.

Kyseessä on Guaranteed-hytti. Tämä tarkoittaa sitä että hytti on samanlainen varustelultaan kuin hyttiluokan muut hytit mutta todennäköisesti hinnaltaan edullisempi, sillä sijaintiin ei pystytä vaikuttamaan vaan varustamo päättää hytin sijainnin joka selviää vasta lähtöselvityksessä.

Hyttikategoria(t) WS varattavissa 2 – 4 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Junior Suite with Balcony

Junior Suite on tilava parvekehytti omalla parvekkeella. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, sohvaryhmä/oleskelutila, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja suihku.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 24,8 m2
Parvekkeen koko: 7,5 m2

Hyttikategoria(t) J3 varattavissa 1 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) J4 varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

GUARANTEED Ocean View Balcony Cabin

Tässä standardi parvekehytissä on parveke merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 18,4 m2
Parvekkeen koko: 5,1 m2

Osaan hyteistä voi majoittua enintään 2 ja osaan 4 henkeä.

Kyseessä on Guaranteed-hytti. Tämä tarkoittaa sitä että hytti on samanlainen varustelultaan kuin hyttiluokan muut hytit mutta todennäköisesti hinnaltaan edullisempi, sillä sijaintiin ei pystytä vaikuttamaan vaan varustamo päättää hytin sijainnin joka selviää vasta lähtöselvityksessä.

Hyttikategoria(t) XB varattavissa 2 – 4 hengelle.

 

 yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Ocean View Cabin with Balcony

Tässä standardi parvekehytissä on parveke merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 18,4 m2
Parvekkeen koko: 5,1 m2

Hyttikategoria(t) 1D, 3D, 5D, 7D varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2D, 4D, 6D, 8D varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva yleiskuva pohjakuva

Ocean View Cabin with Balcony (näköalaesteellinen)

Hytissä on rajoitettu näköala pelastusveneiden vuoksi. Tässä standardi parvekehytissä on parveke merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 18,4 m2
Parvekkeen koko: 5,1 m2

Hyttikategoria(t) 1E varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2E varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva

Ocean View Cabin with Large Balcony

Tässä standardi parvekehytissä on isompi parveke merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,4 m2
Parvekkeen koko: 6,0 m2

Hyttikategoria(t) 1C varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2C varattavissa 1 – 2 hengelle.
Hyttikategoria(t) 4C varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva pohjakuva

Studio Ocean View Cabin with Balcony

Standardi studio-ikkunahytti merinäköalalla. Vain yhdelle hengelle suunniteltu ja hinnoiteltu ikkunahytti.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 11,0 m2
Parvekkeen koko: 5,1 m2

Hyttikategoria(t) 2F varattavissa 1 – 1 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Spacious Ocean View Cabin

Tilava ikkunallinen ulkohytti. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 19,9 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 1M varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2M varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

GUARANTEED Ocean View Cabin

Standardi ikkunallinen hytti merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,9 m2
Parvekkeen koko: – m2

Osaan hyteistä voi majoittua enintään 2 ja osaan 4 henkeä.

Kyseessä on Guaranteed-hytti. Tämä tarkoittaa sitä että hytti on samanlainen varustelultaan kuin hyttiluokan muut hytit mutta todennäköisesti hinnaltaan edullisempi, sillä sijaintiin ei pystytä vaikuttamaan vaan varustamo päättää hytin sijainnin joka selviää vasta lähtöselvityksessä.

Hyttikategoria(t) YO varattavissa 2 – 4 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Ocean View Cabin

Standardi ikkunallinen hytti merinäköalalla. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 16,9 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 1N varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2N varattavissa 1 – 2 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

Studio Interior Cabin

Standardi studio-sisähytti, eli yhdelle hengelle suunniteltu ja hinnoiteltu sisähytti.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 9,4 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 2W varattavissa 1 – 1 hengelle.

Tästä hytistä ei ole kuvia.

 

GUARANTEED Interior Cabin

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä sohva, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 15,4 m2
Parvekkeen koko: – m2

Osaan hyteistä voi majoittua enintään 2 ja osaan 4 henkeä.

Kyseessä on Guaranteed-hytti. Tämä tarkoittaa sitä että hytti on samanlainen varustelultaan kuin hyttiluokan muut hytit mutta todennäköisesti hinnaltaan edullisempi, sillä sijaintiin ei pystytä vaikuttamaan vaan varustamo päättää hytin sijainnin joka selviää vasta lähtöselvityksessä.

Hyttikategoria(t) ZI varattavissa 2 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva yleiskuva

Interior Cabin with Virtual Balcony

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Hytissä on parivuode, jonka saa myös pyydettäessä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi.

Hytissä vuodesohva 120-140 cm josta vuoteet kahdelle, TV, puhelin, tallelokero, pieni jääkaappi jossa maksulliset juomat, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220V sähkölaitteille.

Hytin koko: 15,4 m2
Parvekkeen koko: – m2

Hyttikategoria(t) 1U, 3U varattavissa 2 – 4 hengelle.
Hyttikategoria(t) 2U, 4U varattavissa 1 – 2 hengelle.

 

 yleiskuva yleiskuva

Laivan kansikartat















Sisähytit – hinta per hlö kun hytissä vähintään 2 henkeä

Interior Cabin with Virtual Balcony (Cat. 1U)

1419  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1513 €

749  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 843 €


Interior Cabin with Virtual Balcony (Cat. 2U)

1259  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1353 €


Interior Cabin with Virtual Balcony (Cat. 3U)

1389  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1483 €

749  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 843 €


Interior Cabin with Virtual Balcony (Cat. 4U)

1239  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1333 €


Ikkunahytit – hinta per hlö kun hytissä vähintään 2 henkeä

Ocean View Cabin (Cat. 1N)

1439  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1533 €

749  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 843 €


Ocean View Cabin (Cat. 2N)

1349  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1443 €


Parvekehytit – hinta per hlö kun hytissä vähintään 2 henkeä

Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 1D)

1569  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1663 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Ocean View Cabin with Balcony (näköalaesteellinen) (Cat. 1E)

1499  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1593 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Ocean View Cabin with Large Balcony (Cat. 2C)

1499  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1593 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 2D)

1439  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1533 €


Ocean View Cabin with Balcony (näköalaesteellinen) (Cat. 2E)

1419  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1513 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 3D)

1549  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1643 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Ocean View Cabin with Large Balcony (Cat. 4C)

1469  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1563 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 4D)

1419  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1513 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 5D)

1569  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1663 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 6D)

1439  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1533 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 7D)

1549  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1643 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Ocean View Cabin with Balcony (Cat. 8D)

1419  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1513 €


Sviitit – hinta per hlö kun hytissä vähintään 2 henkeä

Grand Suite with Large Balcony (Cat. GB)

3179  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 3293 €

1719  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 1833 €


Grand Loft Suite with Balcony (Cat. GL)

4469  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 4583 €

1719  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 1833 €


Junior Suite with Large Balcony (Cat. J1)

2099  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 2193 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Junior Suite with Balcony (Cat. J3)

1879  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1973 €

829  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 923 €


Junior Suite with Balcony (Cat. J4)

1779  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 94 € = 1873 €


Royal Loft Suite with Balcony (Cat. RL)

8299  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 8413 €

1719  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
+ tarjoilupalkkiot 114 € = 1833 €


* Hintaan sisältyy varustamon alennukset sekä kaikki pakolliset maksut, satamamaksut ja verot.

Hinnat ja saatavuus voivat muuttua, pidätämme oikeuden muutoksiin.

Yhden hengen hytit erikoishinnoittelulla, pyydä risteilytarjous.

Soita meille0400 157 374  ark. 10–17

We Love Cruises risteilyblogi

Tietoa yrityksestä

Yhteystiedot