Soita meille0400 157 374  (ark. klo 10–17)

 

5 päivän Aasian risteily Baoshanista (Shanghai)

Tällä viiden päivän risteilyllä koet aasian eksotiikkaa rauhallisista rannoista sykkiviin kaupunkeihin. Aasia on myös kulinaristin ilo, herkullisten ruokien aarreaitta ja katukeittiöiden koti. Risteilyn kaksi meripäivää tarjoavat tervetulleen hengähdyksen ja tilaisuuden nauttia laivan aktiviteeteista ja palveluista kohdesatamapäivien välillä.

 

Klikkaa kohteen nimeä nähdäksesi lisätietoja.

Päivä 131.10.2017 Baoshan (Shanghai, Kiina)Lähtösatama16:45

Huangphu-joen halkoma valtava Shanghai (24 milj.as) ympäristöineen muodostaa Kiinan suurimman kaupunkialueen. Puxi, läntinen alue pitää sisällään nk. vanhan Shanghain alueen ja Pudong vasta 1980 luvulla maanviljelysalueesta maailman suurimman pilvenpiirtäjien keskittymän. Välissä virtaavan Huangphu-joen rannalta Puxin puolelta on mahtava näköala, etenkin iltaisin Pudongin puolelle. Näköalat ovat huimat myös Oriental Pearl televisiotornista ja sen viereisestä Jinmao Towerin pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta sekä 555 metrin korkeudella sijaitsevasta Shanghai Towerin 119 kerroksen tasanteelta. Varsinainen näköalojen kaupunki! Nanjing Roadin kävelykatualueella löydät tuhansia ostospaikkoja ja Nanshi, vanha kaupunki, viehättää aidolla tunnelmallaan ja kapeilla elämää sykkivillä kaduillaan. Shanghai Museum on yksi maan arvostetuimpia ja usein esillä on upeita näyttelyitä modernissa ympäristössä. Valtava ja moderni Wusongin risteilyterminaali sijaitsee Baoshanissa, noin 23 kilometrin päässä Shanghain keskustasta.

Päivä 201.11.2017merellä
Päivä 302.11.2017 Kumamoto (Japani)Satamassa07:0019:00

Kumamoton kaupungin (740 000 as.) tunnus on sen kuuluisa linna. Sitä pidetään yhtenä Japanin kauneimmista mutta se vaurioitui pahoin vuoden 2016 maanjäristyksessä. Fujisaki Hachimangun pyhäkkö, Honmyo-Jin temppeli, Suizenjin puutarha aivan kaupungin keskustassa ovat päänähtävyyksiä. Kumamoton kaupungintalon katolla sijaitsevalta näköalatasanteelta avautuu mainio näköala kaupunkiin ja linnalle. AUNE Kumamoto on aivan keskustassa sijaitseva suuri ostoskeskus. Läheinen aktiivinen tulivuori Aso ja sen lähialueet tarjoavat kuumia lähteitä ja upeita maisemia. Satama sijaitsee n. 10 km Kumamoton kaupungista.

Päivä 403.11.2017 Aburatsu (Miyazaki, Japani)Satamassa10:0022:00

Suosittu lomakaupunki Miyazaki (1,1 milj.as.) sijaitsee Kiushun saaren eteläosassa. Merestä kohoavista, dramaattisistakin kivikerrostumista tunnettu Aoshiman pieni saari kaupungin keskustan läheisyydessä on kuuluisin nähtävyys. Saarella sijaitsee myös pieni temppeli jossa vieraileminen auttaa tarinan mukaan puolison valinnassa. Muita suosittuja temppeleitä ovat mm. Miyazaki-jingun Japanin ensimmäiselle keisarille, Jinmulle pyhitetty temppeli sekä Udon kallioluolaan rakennettu pyhäkkö. Pääsiäissaarten kuuluisat kivipatsashahmot löytyvät yllättäen myös Miyazakista, Sun Messe Nichinan on kopio seitsemästä kuuluisasta Moai-patsaasta. Aoshimassa sijaitsee myös kaunis temppeli. Laiva jää joko ankkuriin jolloin kulku yhteysaluksilla, tai saapuu hiukan keskustan ulkopuolella sijaitsevaan satamaan.

Päivä 504.11.2017merellä
Päivä 605.11.2017 Baoshan (Shanghai, Kiina)Paluusatama07:00

Huangphu-joen halkoma valtava Shanghai (24 milj.as) ympäristöineen muodostaa Kiinan suurimman kaupunkialueen. Puxi, läntinen alue pitää sisällään nk. vanhan Shanghain alueen ja Pudong vasta 1980 luvulla maanviljelysalueesta maailman suurimman pilvenpiirtäjien keskittymän. Välissä virtaavan Huangphu-joen rannalta Puxin puolelta on mahtava näköala, etenkin iltaisin Pudongin puolelle. Näköalat ovat huimat myös Oriental Pearl televisiotornista ja sen viereisestä Jinmao Towerin pilvenpiirtäjän näköalatasanteelta sekä 555 metrin korkeudella sijaitsevasta Shanghai Towerin 119 kerroksen tasanteelta. Varsinainen näköalojen kaupunki! Nanjing Roadin kävelykatualueella löydät tuhansia ostospaikkoja ja Nanshi, vanha kaupunki, viehättää aidolla tunnelmallaan ja kapeilla elämää sykkivillä kaduillaan. Shanghai Museum on yksi maan arvostetuimpia ja usein esillä on upeita näyttelyitä modernissa ympäristössä. Valtava ja moderni Wusongin risteilyterminaali sijaitsee Baoshanissa, noin 23 kilometrin päässä Shanghain keskustasta.


Erityisen ihana risteily? Kerro kavereille Facebookissa.

 

 

Upea Quantum of the Seas

 

Quantum of the Seas® on Quantum-luokan ensimmäinen laiva. Laivan monipuoliset aktiviteetit ja palvelut varmistavat, että tekemistä on aamusta iltaan kaiken ikäisille. Laivalta löydät kaikkea laskuvarjohyppysimulaattorista ja törmäilyautoista H2O alueeseen perheen pienimmille. Lisäksi laivalta löydät muita Royal Caribbeanille tyypillisiä ominaisuuksia kuten kiipeilyseinän, useita uima-altaita sekä ensiluokkaisen kylpylän.

Laivan kohokohdat


North Star

Astu sisään jalokiven muotoiseen kapseliin ja tule nostetuksi 90 metrin korkeuteen merenpinnan ylle. Täällä voit nauttia upeasta näköalasta merelle, laivalle ja jännittäville matkakohteille joissa vierailet.

RipCord by IFLY®

Laskuvarjosimulaattori antaa sinun kokea lentämisen jännityksen jättämättä laivaa.

SeaPlex

SeaPlex ei pelkästään komeile olemalla suurin merellä liikkuva sisätiloissa sijaitseva toimintakeskus, vaan myös innovatiivisin. Päiväsaikaan täällä toimii sirkuskoulu lentävine trapetseineen ja iltaisin täällä voi ajella sähköautoilla tai kokeilla rullaluistelua.

Two70°-viihdekeskus

Tämä paikka vie sinut vaikka maailman ääriin - tervetuloa Quantum-luokan Two70°-viihdekeskukseen. Upeat merinäkymät muuttuvat silmiesi edessä uskomattomien videotuotantojen, robottien ja artistien avulla. Muutamassa sekunnissa voit löytää itsesi mistä tahansa maailmassa, tai paikasta jossa et koskaan kuvitellut käyväsi.

Virtuaaliparveke

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista.

 

Katso laivan tarkemmat tiedot (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

 

Connecting Family Junior Suite

Connecting Family Junior Suite on suunniteltu isoille perheille tai useammalle henkilölle jotka haluavat majoittautua yhdessä. Sviitti muodostuu kolmesta erillisestä hytistä jotka ovat yhdistetty ja muodostuvat kolmesta makuuhuoneesta, kolmesta kylpyhuoneesta ja parvekkeesta. Valitset itse haluatko kaksi vuodetta vaiko ison parivuoteen.

Hytissä on pieni istuinryhmä, taulu-TV, puhelin, kylpyhuone suihkulla, tallelokero, minibaari, peilipöytä ja hiustenkuivaaja sekä vaatekaappeja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitti voidaan ainoastaan varata puhelimitse, koska sen varaaminen edellyttää minimimäärän matkustajia. Hyttiin mahtuu 8-10 henkilöä.

Sviitin koko: 53 m2, parveke 20 m2.
Kategoriakoodi: FC

Tästä hytistä ei ole kuvaa.

 

Connecting sisähytti virtuaaliparvekkeella

Quantum-luokan laivoilla tarjoamme nyt mahdollisuuden yhdistää sisähytti ja studio sisähytti vieraille, jotka haluavat matkustaa ja majoittautua yhdessä. Sisähyteissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Voit itse valita, haluatko kaksi vuodetta vai yhdistetäänkö vuoteet parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma virtuaaliparveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Connecting-hytti voidaan ainoastaan varata puhelimitse, koska sen varaaminen edellyttää minimimäärän matkustajia

Kategoriakoodi: IC

Tästä hytistä ei ole kuvaa.

 

Family Junior Suite

Family Junior Suite Royal Caribbeanin laivojen Oasis-luokassa antaa aina rahoille vastinetta. Saat kaiken tarvittavan mitä tilaan tulee sekä oman parvekkeen. Valitset itse haluatko kaksi vuodetta tai ison parivuoteen.

Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joissain sviiteissä on tilaa viidelle.

Sviittien koot: 28 m2, parveke 7 m2.
Kategoriakoodi: FJ

 

Family Junior Suite yleiskuvaFamily Junior Suite yleiskuva

Grand Loft Suite

Grand Loft -sviitissä on kaksi kerrosta sekä upeat suuret ikkunat eli panoramanäköala. Sviitissä on yksi makuuhuone ja kylpyhuone yläkerrassa. Alakerran makuuhuoneessa on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Sviitissä on myös yksityinen suuri parveke, jossa on ruokailutila. Vakiovarusteluun kuuluu: taulu-TV, radio, puhelin, vaatekaapit molemmissa kerroksissa, minibaari, tallelokero, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 78 m2, parveke 20 m2.
Kategoriakoodi: GL

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Grand Loft Suite yleiskuvaGrand Loft Suite yleiskuvaGrand Loft Suite yleiskuva

Grand Suite

Grand Suite on tilava sviitti omalla parvekkeella ja kahdella vuoteella jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Svittissä on sohvaryhmä /oleskelutila, minibaari ja tallelokero, taulu-TV, stereot, puhelin, isot vaatekaapit, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Grand Suitessa on kaksi erillistä parivuodetta (queen-size), joten tilaa on neljälle hengelle.

Sviitin koko: 37 m2, parveke 10 m2.
Kategoriakoodi: GS

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Grand Suite yleiskuvaGrand Suite yleiskuva

Ikkunahytti (esteetön)

Tämä on ikkunallinen hytti liikuntarajoitteiselle. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Hytti on tilava, ovensuut leveitä ja kylpyhuone mukailtu sopivaksi.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 25 m2
Kategoriakoodit: H, I

 

Ikkunahytti (esteetön) yleiskuva

Ikkunahytti merelle

Standardi ikkunallinen hytti. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 18 m2
Kategoriakoodit: I, H, F

 

Ikkunahytti merelle yleiskuva

Ikkunahytti Panoramanäkymällä

Tämä on isokokoinen ikkunallinen hytti, jossa suuret valoa tuovat ikkunat ja upeat panoramanäkymät. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 28 m2
Kategoriakoodi: F

Tästä hytistä ei ole kuvaa.

 

Junior Suite

Junior Suite Royal Caribbeanin laivojen Oasis-luokassa antaa aina rahoille vastinetta. Saat kaiken tarvittavan mitä tilaan tulee sekä oman parvekkeen. Valitset itse haluatko kaksi vuodetta tai ison parivuoteen.

Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joissain sviiteissä on tilaa neljälle.

Sviittien koot: 25 m2, parveke 15 m2.
Kategoriakoodi: JS

 

Junior Suite yleiskuvaJunior Suite yleiskuva

Owners Loft Suite

Owners Loft -sviitissä on kaksi kerrosta sekä upeat suuret ikkunat eli panoramanäköala. Sviitissä on yksi makuuhuone ja kylpyhuone yläkerrassa. Alakerran makuuhuoneessa on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Sviitissä on myös yksityinen suuri parveke, jossa on ruokailutila. Vakiovarusteluun kuuluu: taulu-TV, radio, puhelin, vaatekaapit molemmissa kerroksissa, minibaari, tallelokero, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitin koko: 90 m2, parveke 28 m2, 10 m2 tai 8 m2
Kategoriakoodi: OL

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Owners Loft Suite yleiskuvaOwners Loft Suite yleiskuvaOwners Loft Suite yleiskuva

Owners Suite

Tämä sviitti on saatavilla kaikilla Royal Caribbeanin laivoilla. Sviitissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi, kylpyhuone jossa kylpyamme, suuria vaatekaappeja, oleskelutila jossa pöytä ja sohvaryhmä. Sviitissä on oma parveke. Joissain sviiteissä voi majoittua neljä henkilöä. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitissä on myös hiustenkuivaaja, taulu-TV, radio, minibaari ja tallelokero.

Sviitin koko: 55 m2, parveke 24 m2.
Kategoriakoodi: OS

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Owners Suite yleiskuva

Parvekehytti

Tässä standardihytissä on oma parveke merinäköalalla. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n. 18 m2, parveke n. 6 m2
Kategoriakoodit: D1, D2, D3, D4, D5, D6, D7, D8, E1

 

Parvekehytti yleiskuvaParvekehytti yleiskuvaParvekehytti yleiskuva

Parvekehytti (esteetön)

Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Hytti on tilava, ovensuut leveitä ja kylpyhuone mukailtu sopivaksi.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 27 m2, parveke: 7,5 m2
Kategoriakoodit: D2, D3, D4, D5, D6, D7, D8

 

Parvekehytti (esteetön) yleiskuvaParvekehytti (esteetön) yleiskuvaParvekehytti (esteetön) yleiskuva

Parvekehytti rajoitetulla näkymällä

Hytissä on rajoitettu näköala pelastusveneiden vuoksi. Hytissä on kaksi vuodetta, jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n. 18 m2, parveke n. 5 m2
Kategoriakoodit: DO

 

Parvekehytti rajoitetulla näkymällä yleiskuva

Royal Family Suite

Sviitissä on kaksi makuuhuonetta, joiden vuoteet voidaan yhdistää parivuoteiksi. Toisessa huoneessa on kahdet pullman-vuoteet. Sviitissä on kaksi kylpyhuonetta joista toisessa on suihku ja toisessa kylpyamme. Tilavassa oleskelutilassa on vuodesohva ja suuri parveke jossa istuinryhmä.

Sviiitissa on minibaari, kaksi taulu-TV:tä, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitti voidaan ainoastaan varata puhelimitse, koska sen varaaminen edellyttää minimimäärän matkustajia. Sviittiin voi majoittautua kahdeksan.

Sviitin koko: 58 m2, parveke 24 m2.
Kategoriakoodi: FS

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Royal Family Suite yleiskuva

Royal Loft Suite

Upealla Royal Loft -sviitissä on kaksi kerrosta sekä upeat suuret ikkunat eli panoramanäköala. Sviitissä on iso makuuhuone ja kylpyhuone yläkerrassa. Kylpyhuoneessa on suihku, kylpyamme, kaksi lavuaaria ja bidee.Alakerran makuuhuoneessa on kaksi vuodetta jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi.

Alakerrassa on myös vuodesohva kahdelle. Sviitissä on myös yksityinen suuri parveke, jossa on poreallas, ruokailutila, oleskelutila sekä vuodesohva ja baari. Vakiovarusteluun kuuluu: taulu-TV, radio, puhelin, vaatekaapit molemmissa kerroksissa, minibaari, tallelokero, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviitti voidaan ainoastaan varata puhelimitse, koska sen varaaminen edellyttää minimimäärän matkustajia. Sviittiin voi majoittautua kuusi.

Sviitin koko: 152 m2, parveke 85 m2.
Kategoriakoodi: RL

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Royal Loft Suite yleiskuvaRoyal Loft Suite yleiskuvaRoyal Loft Suite yleiskuva

Sisähytti virtuaaliparvekkeella

Sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Voit itse päättää, haluatko kaksi vuodetta vai yhdistetäänkö vuoteet isoksi parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma virtuaaliparveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: n. 15 m2
Kategoriakoodit: Z, Q, N, M, L, K

 

Sisähytti virtuaaliparvekkeella yleiskuvaSisähytti virtuaaliparvekkeella yleiskuva

Sisähytti virtuaaliparvekkeella (esteetön)

Liikuntarajoitteiselle suunnitellussa sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Voit itse valita, haluatko kaksi vuodetta vai yhdistetäänkö vuoteet parivuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma virtuaaliparveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Hytti on tilava, ovensuut leveitä ja kylpyhuone mukailtu sopivaksi.

Hyttiin mahtuu 4 henkilöä (lisävuoteiden tai vuodesohvan avulla).

Hytin koko: 24 m2
Kategoriakoodi: K

 

Sisähytti virtuaaliparvekkeella (esteetön) yleiskuva

Sky Loft Suite

Sky Loft -sviitissä on kaksi kerrosta sekä upeat suuret ikkunat eli panoramanäköala. Sviitissä on kaksi makuuhuonetta (queen-size vuoteet), olohuone vuodesohvalla, ruokailutila baarilla. Kylpyhuoneita on kaksi joista toisessa suihku kahdelle. Sviitissä on myös yksityinen suuri parveke, jossa on ruokailutila. Vakiovarusteluun kuuluu: taulu-TV, radio, puhelin, vaatekaapit molemmissa kerroksissa, minibaari, tallelokero, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Kaksi näistä sviiteistä voidaan myös varata yhdessä ja liittää toisiinsa väliovella.

Sviitin koko: 72 m2, parveke 17 m2.
Kategoriakoodi: SL

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

Tästä hytistä ei ole kuvaa.

 

Spa Junior Suite

Junior Suite Royal Caribbeanin laivojen Oasis-luokassa antaa aina rahoille vastinetta. Saat kaiken tarvittavan mitä tilaan tulee sekä oman parvekkeen. Valitset itse haluatko kaksi vuodetta tai ison parivuoteen.

Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Joissain sviiteissä on tilaa neljälle.

Sviittien koot: 25 m2, parveke 7 m2
Kategoriakoodi: SJ

 

Spa Junior Suite yleiskuva

Studio parvekehytti

Quantum-luokan laivoilla tarjoamme muutamia parvekkeellisia hyttejä vieraille, jotka matkustavat yksin. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma parveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin mahtuu kaksi henkilöä.

Hytin koko: 11 m2, parveke 5 m2
Kategoriakoodi: SB

 

Studio parvekehytti yleiskuvaStudio parvekehytti yleiskuva

Studio sisähytti virtuaaliparvekkeella

Quantum-luokan laivoilla tarjoamme nyt sisähyttejä vieraille, jotka matkustavat yksin. Studio sisähytissä virtuaaliparvekkeella nautit sekä auringonnoususta että -laskusta, koska näkymä vastaa todellista. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, oma virtuaaliparveke, kylpyhuone suihkulla, peilipöytä ja hiustenkuivaaja, TV, radio, minibaari ja tallelokero. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Hyttiin mahtuu kaksi henkilöä.

Hytin koko: 9 m2
Kategoriakoodi: SI

Tästä hytistä ei ole kuvaa.

 

Superior Grand Suite

Tämä on tilava sviitti omalla 24 m2 kokoisella parvekkeella ja kahdella vuoteella jotka voidaan yhdistää parivuoteeksi. Svittissä on sohvaryhmä/oleskelutila, minibaari ja tallelokero, taulu-TV, stereot, puhelin, isot vaatekaapit, kylpyhuone, jossa on kylpyamme ja kaksi lavuaaria, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.

Sviittiin mahtuu neljä henkilöä.

Sviitin koko: 35 m2, parveke 24 m2.
Kategoriakoodi: SG

Katso lisäedut sviittiasiakkaille

  • Priority Check-In
  • Concierge Club -palvelut valituilla laivoilla
  • Huonepalvelusta oma aamupala-, lounas- ja päivällisruokalista (ei koske Quantum-luokkaa)
  • Mahdollisuus varata paikkoja etukäteen pääteatterissa, Studio B:ssä ja Aquateatterissa (rajoitettu)
  • Oma VIP alue uima-altaalla valituilla laivoilla
  • Priority pääsy kohteisiin yhteysaluksilla (valituissa kohteissa ja reiteissä)
  • Oma aamiais- ja lounaskattaus erikoisravintoloissa (Voyager-, Oasis- ja Freedom-luokka)
  • Vesipulloja ja tuoreita hedelmiä ensimmäisenä päivänä ennen lähtöä
  • Ylellinen kylpytakki käyttöösi risteilylle
  • Yleillisiä kylpytuotteita käyttöösi risteilyllä
  • Gold SeaPass -kortti 
  • Silityspalvelu veloituksetta formal-iltana
  • Tulpamäärä pisteitä Crown & Anchor® -kanta-asiakkaille
  • Lähtöpäivänä oma sviittiasiakkaiden lounge continental aamiaisella
Sviittiedut eivät koske Junior Suiteja.

 

Superior Grand Suite yleiskuvaSuperior Grand Suite yleiskuva

Näytä hytin tiedot

Sisähytit

Studio sisähytti virtuaaliparvekkeella
Sisähytti virtuaaliparvekkeella
Connecting sisähytti virtuaaliparvekkeella
Sisähytti virtuaaliparvekkeella (esteetön)

Ikkunahytit

Ikkunahytti merelle
Ikkunahytti (esteetön)
Ikkunahytti Panoramanäkymällä

Parvekehytit

Studio parvekehytti
Parvekehytti rajoitetulla näkymällä
Parvekehytti
Parvekehytti (esteetön)

Sviitit

Junior Suite
Spa Junior Suite
Family Junior Suite
Connecting Family Junior Suite
Grand Suite
Superior Grand Suite
Owners Suite
Royal Family Suite
Sky Loft Suite
Grand Loft Suite
Royal Loft Suite
Owners Loft Suite














Valitse kansi

03. kansi
04. kansi
05. kansi
06. kansi
07. kansi
08. kansi
09. kansi
10. kansi
11. kansi
12. kansi
13. kansi
14. kansi
15. kansi
16. kansi
Royal Caribbean International
Lähtöpäivä 31.10.2017
Lähtösatama Baoshan (Shanghai)
Kesto 5 päivää
Laiva Quantum of the Seas

Klikkaa hintaa jatkaaksesi varaamaan.

Sisähytit (hinnat per henk. kun hytissä väh. 2 matkustajaa)

Loppuunmyyty


Ikkunahytit (hinnat per henk. kun hytissä väh. 2 matkustajaa)

Loppuunmyyty


Parvekehytit (hinnat per henk. kun hytissä väh. 2 matkustajaa)

Superior Ocean View & Balcony (Cat. D2) hytin tiedot

869  €

1. & 2. matkustaja (/hlö):
Risteily* 806 € + tarjoilupalkkiot 62.47 €

585  €

3. & 4. matkustaja (/hlö):
Risteily* 522 € + tarjoilupalkkiot 62.47 €


Sviitit (hinnat per henk. kun hytissä väh. 2 matkustajaa)

Loppuunmyyty


* Hintaan sisältyy varustamon alennukset sekä kaikki pakolliset maksut, satamamaksut ja verot.

Hinnat ja saatavuus voivat muuttua, pidätämme oikeuden muutoksiin.

Yhden hengen hytit erikoishinnoittelulla, pyydä risteilytarjous.

Tee alustava varaus

Mitä hintaan sisältyy?

  • Pakolliset tarjoilupalkkiot, verot ja satamamaksut
  • Risteily valitussa hyttiluokassa
  • Kaikki ateriat laivalla (erikoisravintolat lisämaksusta)
  • Viihdeohjelmat ja aktiviteetit
  • Huonepalvelu (lisämaksu yöaikaan klo 24–05 USD 3,95)
  • Kaikki laivan palvelut ovat käytössäsi ja suurin osa palveluista kuuluu risteilyn hintaan

Mitä hintaan ei sisälly?

  • Lennot
  • Hotellimajoitus
  • Kuljetukset
  • Matkavakuutukset
  • Retket
  • Henkilökohtaiset ostokset (esimerkiksi alkoholijuomat, virvokkeet, pesulapalvelut, terveyden- ja kauneudenhoito, ostokset laivan myymälöistä ja retket maissa)
  • Erikoisravintoloiden katemaksut

Tutustu ehtoihin

Varaus- ja peruutusehdot

Kilpailu- ja kuluttajaviraston yleiset valmismatkaehdot (avautuu uuteen ikkunaan)